— En, täti, en ollenkaan ole väsynyt, ehätti Hilma.
— Semmoisen matkan kulkenut!
— Kaikkia! Suottahan olisin nuori, jos tuommoisesta väsyisin. Päinvastoin tunnunkin nyt virkeältä, virkeämmältä kuin pitkään aikaan. Hei, täti! Minä voisin vaikka kantoja vääntää.
Hänen kasvonsa säihkyivät niin terveen iloisesti ja näytti kuin vastustamaton halu olisi pakottanut häntä johonkin vallattomuuteen, vaikkapa viskaamaan nurin jonkun seuralaisistaan.
Kauppias nauraa hytkytti kevyesti; mutta hämillään oli rouva, ja Antti käänsi ylenkatseellisesti katseensa toisaalle.
— Lähdemmehän? kysyi Hilma.
— Lähdetään vaan, myönsi kauppias.
Selvään huomattava vastenmielisyys kuvastui Antin kasvoilla.
— Serkku näyttää väsyneeltä, virkkoi Hilma heittäen terävän katseen häneen.
Antti joutui hämilleen.