Kertoipa hän muutamalle Almastakin — toki kumminkaan arvoa mainitsematta.
Ja hän itsekin hämmästyi sitä hienoa notkeutta, millä osui sen tekemään; kerrassaan runolliset olivat lauseet hänen itsensä mielestä.
Mutta juuri kun hän paraillaan ihaili sitä ja siitä mielihyvää nautti, astui Alma sisään, itse elävä kuvauksen esine.
Eikä se missään tapauksessa häirinnyt hänen herttaista mielentilaansa; päinvastoin virkisti vain lisää lämpöä.
Kaunis, verrattoman viehättävä nyt kuten ennenkin, aivan samanlainen, kuin oli hänestä vasta kirjoittanut.
Anttia huvitti lukea se hänelle ja vielä suoraan sanoa, että se nyt oli kokonaan, kaikkineen hänestä.
Tyttö hymyili herttaisesti, ja silmissä paloi tuo omituinen hempeys, joka maailman alusta on miehille ollut niin vaarallinen kielletyn puun hedelmä.
Hän nauroi pehmeästi, melkein häveliäästi ja puhui, että kaikkia se herra keksii ja — viitsiikin.
Antti nautti kaikesta.
Tytön rinta näytti aaltoilevan niin nielevän houkuttelevasti.