— Neiti Heikkinen lähti ajelemaan rouvan kanssa, sanoi hän sitten tapaillen.
— Äitikin?
— Niin. Rouva puhui jotain, että tekin…
— Ei minulle ole mitään puhuttu.
— Neiti ei tahtonut.
— Ei tahtonut?
Antin ääni oli käynyt kiinteämmäksi.
— Neiti sanoi hänellä olevan rouvalle tärkeää puhumista, tai jotain sellaista hän sanoi.
Veitikkamainen katse seurasi tuota, mutta muuttui vähitellen raskaaksi, lähes surulliseksi. Hetken äänettömyys.
— Hän lieneekin morsian.