Tuo yksinkertainen tunnustus hytkähdytti Antin sydänalassa.
Pieti seisoi ison aikaa ääneti.
— Hän tuota onkin jo melkein suostunut.
— Vai on.
— Tässä keväällä se jo oli varma asia. Mutta sittenkun nuoriherra tuli kotiin, on tyttö ruvennut minulle niskojansa netkauttelemaan.
— Mitä sillä tarkoitat? kysyi Antti hätäisesti, kumminkin koettaen pysyttäytyä rauhallisen ja välinpitämättömän näköisenä.
Pieti vastasi tyynesti:
— Olen vain tullut ajatelleeksi, että jos hän niinkuin toivoisi.
— Mies, oletko hullu. Pieti jatkoi edelleen:
— Ja kun olen huomannut kerrankin vähän niinkuin vilkuilevan…