— Sitä älkäämme ajatelko, ukkoseni! sanoi äiti kevyesti. — Nythän Antilla on runsaasti tietoa hoitamaan meidän liikettä.
Mutta siihen äännähti isä kaukaisella äänellä:
— Kylläpähän tässä minunkin tietoni riittävät.
II.
Sen enempää hän ei saanut tietää kodin tilasta, eikä halunnutkaan.
Eikä sekään häntä huolestuttanut, ettei isä hänen apuansa katsonut tarvitsevan. Lähti ulos.
Käveli kädet housujen taskussa herttaisessa kevätkesän luonnossa, vapaana taasen kaikista elämän huolista, nauttien sen minkä voi, ja antoi ajatusten lentää tai levätä, miten niiden milloinkin itsensä halutti.
Vihantana oli asuinrakennuksen takana pieni puisto, lehti puissa ja pensaissa oli melkein täydellinen ja kukkaisiakin näkyi ruohostossa. Suruttomina soittelivat linnut puiden oksilla. Kirkas ja lämmin oli päivä, etelä hengähteli pehmeästi suvituulen henkeään ja somasti liikkuivat siinä puiden viheriät lehdet.
Hän heittäytyi hermottomasti tuuhean koivun varjoon mukavalle ruohopenkille.
Koetti ajatella siinä, etsiä hauskoja muistoja huveista ja hurmaavista nautinnoista.