Hätäytyneesti hän vihdoin tokasi: — Noin peittelemätön naisen katse saa miehenkin hämilleen.
Hilma hymyili katkerasti ja vähääkään loukkautumatta virkkoi:
— Niinköhän, serkku?
Antti pelastui, sillä samassa astui Pieti sisään, ja kaikkein huomio kääntyi häneen.
— Mitä asiaa? kysyi kauppias äänellä, mikä hänellä tavallisesti oli puhutellessaan palvelijoita ja muita samalla asteella olevia ihmisiä, kun ei ollut kysymyksessä tavalliset kauppa-asiat.
Pieti seisoi ovipielessä synkän näköisenä, melkein kuin jos olisi saanut kylmää vettä niskaansa, ja tyhmästi tuijotti lattiaan.
— Tuota — alotti hän soinnuttomalla tapailevalla äänellä — minun nyt täytyy lähteä talosta.
— Lähteä? kysyi kauppias kummastuneena, tuijottaen ankarasti mieheen.
— Mitä nyt? huudahti rouva levottomasti, ikäänkuin hänen herkkään, naiselliseen sieluunsa asiain todellisuus olisi hämärästi koskenut.
Hilman silmät iskeytyivät uudestaan Anttiin; katse oli säälimättömän ankara.