— Kyllä minun lähteä täytyy, lisäsi Pieti alottamaansa tapaan. — Asiat ovat nyt sillä kannalla, etten saata olla tässä talossa.
— Miksi et? ärjäsi kauppias ankarasti.
— Tuota, mitäpä se tähän kuuluu.
— Mitäkö kuuluu? Mutta minä en päästä sinua niin vain kesken vuoden.
— Mutta minä lähden, lähden heti!
— Mene! Mutta palkkaasi et saa! kiljui kauppias, jota jo suunniltaan suututti miehen salaperäinen itsekkyys.
— Pitäkää, jos niin tahdotte.
Tuo kuului niin omituiselta; siinä ilmeni halveksivaa yhtäkaikkisuutta ja samalla väistymätöntä uhkaa.
Kauppias oli ääneti, katsoi syvästi mieheen ja koetti saada syitä selville.
Pieti oli hiljainen, hyväntahtoinen mies, koskaan ei ollut vastustanut, ei sanan väännettä ollut välissä. Muutos hämmästytti ja, jos niin voidaan sanoa, lannisti kauppiaan kiukkua.