— Sano, miksi olet semmoista ruvennut ajattelemaan! puhui kauppias nyt aivan uhottelemattomalla äänellä. — Poikasesta pitäin olet tässä ollut, hyvin palvellut ja hyvän kohtelun sekä palkan saanut.
Tuo näytti koskevan Pietiin.
— Niinhän olen. Vaikeatahan tuo on, mutta minkäpä sille tekee, puhui hän vapisevalla äänellä.
— Syy, syy, minkä tähden täytyy!
Pieti oli hetken ääneti ja katse harhaeli. Vihdoin loi hän sen häveliäästi Hilmaan ja puhui:
— Kyllä kaiketi sen ryökkinäkin arvaa.
Kauppias ja rouva katsoivat kummastuneina Hilmaan.
Antti oli aivan kalpea ja henkeä ahdisti.
— Mitä, mitä se on? utasi Kauppias Hilmalta.
Rouva peitti kasvonsa käsiin; hän ei enää kehottanut kertomaan.