Tuskallinen äänettömyys, haudan hiljaisuus, jota silloin tällöin vaan huokauksiksi puhkeavat hengähdykset häiritsivät.
Tuskin kyettiin selvästi ajattelemaan — siltä ainakin näytti.
Mutta vihdoin oikasi kauppias kumartuneet hartiansa ja loi ankaran, pakoittavan katseen Almaan, joka vapisi kauhistuksesta kyökkiin vievällä ovella.
— Kysymys on sinusta ja Pietistä, hän lausui haltijamaisella äänellä.
Alma loi hätäisen, rukoilevan katseen Anttiin ja oli vaiti.
— Sinä olet sopinut jo Pietin kanssa, jatkoi kauppias, ikäänkuin olisi ollut kysymys jauhosäkin takauksesta.
Tyttö hyrskähti itkuun ja sanoi:
— Se on niin tuhma.
Pieti katsoi kauheasti häneen ja vastasi.
— Etpähän siitä talvella mitään puhunut, kun hyviä oltiin.