Mitä kauemmin äänettömyys kesti, sitä tukalammaksi kävi Antille.
Vihdoin hän pääsi alkuun.
Ääni ei ollut ollenkaan jyrkkä, paremmin surullisen lempeä.
— Tuonnottainen tapaus näkyy sinuun ankarasti koskevan, sanoi hän.
— Mikä tapaus? änkytti Antti tavoitellen, vaikka hyvin käsitti, mistä oli kysymys.
— Mikäkö? Serkku parka!
Hänen katseensa oli niin tunkeva.
Antista tuntui niinkuin tuo katse olisi tunkeutunut hänen lävitsensä, lukenut kaikki hänen risteilevät ajatuksensa ja niistä selvän tunnustuksen.
— Mitä se minua liikuttaa, heidän välinsä? koetti hän kumminkin puollustautua.
Mutta Hilma keskusteli nyt hänen kanssaan kiinteällä katseella.