— Ei tiedä, mitä voisi vielä tapahtua.
Antti heitti pehmeästi kädet niskaan ja naurussa suin virkkoi:
— Mitä tapahtua?
Kauppias naurahti.
— No, no, se nyt ei oikeastaan tähän kuulu. Mutta saatanhan sen suoraankin sanoa. Kuka tietää, vaikka onnistuisit pääsemään tytön suosioon ja… Antti nauroi herttaisen keveästi.
— Ennen olen ajatellut sinulle veljenitytärtä, joka ei monelta katsantokannalta sekään kauppa mitään hulluinta olisi.
— Se ei tule kysymykseenkään, sanoi Antti tavattoman päättävästi.
— Niinpä niin. Monessa suhteessa kyllä naisten paraita; kelpo toimi- ja järjestysihminen ja melkoisen varakaskin. Mutta onhan siinä paljon semmoista ja tämmöistäkin, ehkä vaillinaisen kasvatuksen tähden.
Antti sytytti paperossin ja oli taasen äskeisessä hyvänmielen tilassa.
— Nyt herätti minussa Kaukosen kirje aivan toiset ajatukset. Kun kerran hän pitää sinusta niin suuresti, niin miksi ei sitten tyttärensä sinuun suostuisi, jos toden teolla vain koetat voittaa hänen suosiotansa.