Mutta Oskari, kuultuaan Jopin metsäkaupan, oli he sanonut, että "nyt sen miesparan kävi hullusti kumminkin. Mihinkä se ne puut siitä hinnasta panee? — Löi se nyt poroon kouransa, mutta lyököön, koska yrittää meille kiusaa tehdä" —
Sillä siinä metsäkaupassa oli toinen mutka, joka todella tulikin turmioksi Jopille. Mutta siitä ei tiennyt vielä kukaan elävä henki mitään, paitse Oskari ja pari kolme rahamiestä, jotka yhdessä hommasivat tiilitehdasta rautatien varteen, eräälle etempänä olevalle asemalle, mihin soveltui uitto Teurosta. He voivat saada sinne tiilipuut kulkemaan tavattoman halvalla jokea pitkin, ja sen vuoksi sopi heidän tarjota paljoa enemmän kuin muussa tapauksessa, ja olivat sen tehneetkin, säilyttääkseen ne metsät itselleen muilta ostajilta. Vaan ennenkuin he rupesivat tuumaansa toteuttamaan, tahtoivat he ottaa tarkan selvän siitä, kuinka kauvaksi aikaa sen hyvän uiton varrella tiilipuita riittäisi, ja miten pitkältä saisivat hakkuu-aikaa siellä.
* * * * *
Keväällä oli Joppi vielä saanut viimeisistä puistaan niin paljon rahaa, että hyvästikin eläen riitti kesän ylitse, eikä sitä oltu säästeltykään, kun toista oli niin paljon toivossa.
Mutta syksyn tullen muuttuivat asiat kummallisen äkkiä aivan toisiksi, kuin mitä Joppi oli osannut aavistaa. Hän huomasi kauhukseen, ett'ei metsänosto käykään niin helposti laatuun, kuin sen myynti, ja jota pitemmälle syksy kului, sitä enemmän helmeili ahdistuksen hiki hänen otsallaan. Hänen iloisuutensa ja huolettomuutensa oli kadonnut kuin pyyhkäisemällä, ja kaikessa siinä harmissa Alma häntä vielä yhtenään torui ja soimaili.
Ja koko tämä pula, tämä hyvien toiveiden odottamaton ja äkkinäinen käänne tuli siitä, että halot olivat kovissa hinnoissa, vaan ei kuulunut lunta, että olisi saanut metsistä ulos, ja huhuja kulki, että kun lumen sataa, niin ne varmaan halpenevat. Ja toinen pulma oli siinä, että jos luntakin tulee lopulta, niin paljonko niitä omilla hevosilla ajaa, kun ei ollut rahaa muilla ajattaa. Raha oli metsässä kiinni. Ei voinut jatkaa keväällä aloitettua hakkuutakaan ostometsässä nyt, kun juuri olisi ollut paras aika hakata. Siellä lähempänä asemaa koluuttavat rattailla halkoja rautatielle ja kiertävät rahaa! — "Vaan saako näistä meidän mäistä sitten", tuskittelee Joppi, ja se on tuskaa tuskan päälle.
Jo hän teki uhissaan senkin yrityksen, mutta särki kahdet rattaat ja yhdeltä hevoselta taittui jalka, niin että se piti nuijata ja kuopata Teuron korpeen.
Tämä alkaa nyt Jopista olla vallan käsittämätöntä. Niin hyvät toiveet, ja nyt ne menevät jo myttyyn.
Hän istuu eräänä aamuna vuoteen laidalla ja vanuttelee pörröisessä päässään asiain nykyistä tilaa. Ei ole viitsinyt vielä vetää edes housuja jalkaansa, tuumii siinä vaan, rykii, syljeskelee ja kynsii niskaansa. Ennen niin reima Joppi on nyt vallan saamaton. Ei ole tullut käydyksi enään kylilläkään moneen päivään. Kahvikin on taas lopussa, ja yhden kerran on jo pitänyt ottaa kauppiaalta velaksi.
Alma äkäilee, että on haljeta.