— Kuinka Jumalan tähden tämä näin käy? sanoo hän kauhistuneena.
— Jaa, sitä on minun mahdoton tietää, vastaa puukauppias. — Kyllä laskut tässä ovat oikeat, vaikka kelle näytettäisi, ja tässä on sitäpaitse vielä rahtikirjat. Tämä summa tässä näin tulee vähennystä, kun kaikki hirret ja piirot olivat pälhityt pilalle. Enhän minä voi niistä välikirjan mukaan maksaa, ettekä tekään voi vaatia.
— Enhän minä vaadikaan. — Sikoja nekin hakkuumiehet, koko porsaita, että tekivät minulle sellaisen vahingon. Ja sekin vartesmanni sitten, sen lurjuksen ajoin sentään jo pois, sanoi Joppi niinkuin näyttääkseen puukauppiaalle, että hän kyllä on parhaansa mukaan koettanut toimia.
— Olisi pitänyt ajaa ennenkuin ottikaan.
— Sepä sen, kun olisi tiennyt!
— Eikä sekään ole sanottu, huomautti toinen, tuleeko metsistänne ollenkaan niin paljon tavaraa, kuin olette otaksuneet. Minä epäilen sitä, koska niin vähän sanotte olevan jälellä ensi talveen siellä ainetta. Olette ehkä itse maksaneet liikaa.
Joppi kalpenee, hyökkää seisaalleen, eikä tahdo saada ääntä kurkustansa.
— Voi totta toisen kerran! Voi yhdeksänkolmatta! Voi niitä roistoja kumminkin! Kyllä se niin melkein on käynytkin, ja sekin kitupiikki, silakannuolija, petkuttikohan sekin minua. — Sen se teki ja oli Oskarin kanssa liitossa. — Nyt tässä tulee hulluksi vallan — ja rahaa pitäisi saada, että voisi niille julmille maksaa — ja jättää Jumalan nimeen niiden metsät — —
Ja Jopin ääni värähteli ja oli vähällä, ett'ei kääntynyt itkuksi.
— No ei pidä niin kovasti hätääntyä vielä, lohdutteli puukauppias, jonka melkein kävi sääliksi Joppia. — Onhan siellä tavaraa vielä, mennään yhdessä katsomaan. Minä tulen mukaan ja ostan pois, kyllä minä voin niistä etukäteenkin hinnan antaa tavaran mukaan. Tai annan vekselin, sillä saatte rahat myös.