Pitkä äänettömyys vallitsee ja vasaramies huutaa jo "toinen kerta".
Naapurin ukko, joka äänettömänä on seissyt ovipielessä siniseksi värjätty rohtiminen takki päällä ja piippu suussa, alkaa rykiä. Hän kaataa piippunsa nahkavarresta sinne kertyneen öljyn pois, irroitettuaan ensin posliinipesän, panee taas paikat paikoilleen ja pistää piipun taskuunsa, avaa sitten tämän valmistuksen jälkeen suunsa ja lupaa täydet seitsemäntuhatta.
Hän on päättänyt nuoremmalle pojalleen, joka on menossa maanviljelyskouluun, ottaa tämän talon, ja nostaa hintaa sen minkä kuka muukin tahansa, sillä se sopii hänestä niin hyvin, että veljekset ovat naapuria.
Mutta kukaan ei lisää enään.
— Toinen kerta, huutaa vasaramies. — Putoo, paukkuu, joll'ei apua kuulu!
Ei kuulu apua, ja vasara nousee pudotakseen "kolmannella kerralla" pöydän syrjään.
Joppi on juosta lyöjän käteen kiinni ja huutaa tuskaisella äänellä:
— Elä lyö vielä — eiköhän kukaan lisää? Tiedättekö te mitä tämä talo maksaa? — Kolme naapurin taloa — ja nyt se saa sen ilmaiseksi. — Elä lyö vielä — —
— Ei kukaan lisää, vakuuttaa huutajat kaikki; mitä näistä rakennuksista on tuloa.
Ja vasara paukahtaa.