Metelin pellolta kuultuaan juoksivat kotona olijatkin ulos. Muorinkin korviin oli pihalta sattunut huuto, että koirat ajavat lampaita. Hän riensi pahaa aavistaen kamaristaan toisten jälkeen, sillä hänellä oli eläkkeestä yksi, iso hyvä villainen, joka kulki talon katraassa ja talosta ruokittiin.
Siinä se nyt makasi pellolla sorkkaansa liikauttamatta, kurkku koristen vielä. Oli kuin pahan sattuman kautta ensimmäisenä joutunut vihollisen hampaihin. Muori tunsi omansa jo kaukaa ja kiirehti itkien luo. Oli siinä vielä rahtunen elonmerkkiä. Se liikautti suuria lasikirkkaita silmiään, kun muori polvistuneena viereen nosti sen päätä.
— Voi sentään teitä julmia, voi kari-pahaani! Mitä kaikkia sinun
Joppi pitää taloosi haaliman, ei täällä ennen tällaista ollut meillä.
Kun nyt olisi edes kuka tämän lopettaisi, vaikeroi muori.
Jotakuta herroista nauratti vanhuksen valitus, toiset koettivat häntä lohduttaa, tarjoten lampaasta rahaa. Joppi loukkautui ja alkoi moittia äitiään, että tämä kehtasi herroja soimata.
Mutta muori jätti heidät kaikki siihen ja sanaakaan puhumatta, ponnistaen vanhat voimansa, nosti lampaan helmaansa ja alkoi kantaa sitä kotiin.
Ja kotiin ajoivat piiat koko katraan pellon alta ja telkesivät sen navettaan.
Metsään tultuaan päästivät jahtimiehet koiransa uudestaan irti. Itse he istuivat kiville ja eväslaukku otettiin Jussin selästä alas. Piti ottaa hyvät ryypyt, että saataisi parempi onni, kuin talosta lähtiessä.
Jopista alkoi tuntua jahti kauhean hauskalta, varsinkin kun sai huutaa ja elämöidä minkä vaan jaksoi.
Jo saivat koirat jäniksen liikkeelle ja haukku alkoi lähestyä mäkeä. Tuli siinä kiire miehille. Eväät syydettiin sikin sokin laukkuun ja Jussi korjaili loppuja. Mikä juoksi polkua pitkin ylös mäelle haukkua vastaan, mikä riensi alas pellon puolelle että kivet kolisi, mikä taas loikkasi metsään, sivulle viidakkoon, niin että oksat räiskyi, jokaisen pyssy ojossa. Kuului huutoja että "missä tääll' on aho?" Yksi lankesi ja siinä laukaisi pyssynsä, vaan ei kuitenkaan sattunut kehenkään, ja siinä mylläkässä luultiin jo jänistä ammutuksi.
Vaan samassa tuokiossa tulla vilkkasi jo polkua alas mäeltä jäniskin. Meni laukaus laukauksen perään kuin sodassa, niin että yhtenä kaikuna kuului pauke mäeltä kylään. Jussi oli laukkuineen siellä keskellä. Haulit vinkuivat korvissa, häntä alkoi kammottaa ja hän kyykistyi suuren kiven taa suojaan.