— Mitä sinä sillä tiedolla teet, vai onko se sinun latosi, että sitä niin kyselet, tiuskasi se lihava herra.
— Kyselenpähän vaan, kun olen tässä katsellut, että kuinkahan sen käy, sillä minun pitäisi siihen ensi kesänä panna heiniä —
Olisi tainnut ukko nimensä kuulla, sillä varsinkin Joppi oli kovin kielevänä, mutta joukossa tuntui sentään joku olevan hieman järkevämpi ja vaati poislähtöä.
Koiria ei oltu ollenkaan muistettu. Oli ne siinä kyllä liehakoineet, kun ampumaan ruvettiin, ja jälempää sanoi Jussi kuulleensa niinkuin haukkua joltakin suunnalta, vaan ei ollut hänkään asiasta varma.
Lähdettiin takaisin Hinkkalaan päin.
Metsässä tavattiin polulla pieni poikanen, joka oli käynyt satimillaan ja sattunut saamaan jäniksen, niinkuin ne joskus ruishalmeen aitovieriä kierrellessään menevät satimeen.
Poika seisattui jänis selässä ja olisi ehkä livistänyt metsään, mutta tulijat olivat jo liian lähellä.
Jänis ostettiin ja heitettiin kiiltävä markka pojalle. Poika seisoi siinä vielä hetken katsellen ihmeissään komeita jahtiherroja, kun he poistuivat, mutta sitten kävi kuin pieni nykäys hänen kädessään, hän kurkisti rahaansa, puristi sen lujasti kouraansa ja läksi juosta lyllertämään kotiinsa päin.
Illalla kun Joppi palasi herroja rautatielle saattamasta, vannoi hän itseksensä vakavasti paikalla hankkivansa oikeat jahtikojeet ja koiran, sillä niin hauskalta oli hänestä tämä ensimmäinen jahti tuntunut. Ja ne olivat hankittavat pian, sillä herrat olivat luvanneet lähtiessään tulla vielä ennen lunta uuteen jahtiin.
Raha vaan siinä asiassa teki pientä kiusaa, eikä ollut muistanut herroiltakaan kysyä, mitä ne pyssyt ja koirat oikeastaan maksaa.