— Ja niinkö paljon rohkenit? Puhutkohan vaan totta, sanoi Oskari, joka oli huomannut Jopissa jotain epäillyttävää.
— Totta tai valetta, se on yhdentekevä pikkuseikoissa, vastasi Joppi harmissaan. Ja luuletko sinä, ett'ei Jopilla olisi aina niin paljon perää, että ostaakin jaksaa, mitä tarvitsee. Kalut pitää olla hyvät, syödään mitä saadaan.
— No no, ei senvuoksi sentään että leipä puuttuisi, vaikka limppu ostosessa on, sanoi Oskari leikillisesti. Mutta joko sinut on kastettu oikeaksi jahtimieheksi? Joko olet jäniksen peijaisiin sattunut?
— Kyllä ne ovat tapahtuneet jo kumpikin. Tänäänkin ammuin jäniksen,
Nuurperin kanssa, vastasi Joppi.
— Vai Nuurperin kanssa olit.
Niin, ei minua saaliin halusta yksin huvita metsän käynti, enkä ole juuri suuria saanutkaan, kun en ole vielä oikein tottunut ampumaan juoksevaa otusta, mutta hyvä seura, se se pääasia on, olen huomannut. Kas sellaistakin päivää, kuin tässä hiljattain helsinkiläisten herrain kanssa metsällä, ei ole minulle monasti sattunut. Voi Anttila vainaa! Tiedäppä, että kotona pistettiin liiviin ensin koko yö, ja kun aamulla metsään lähdettiin, piti meidän Jussin kantaa kokonainen kannu konjakkia evääksi, kuuteen metsäpulloon pantuna, ja siihen vielä viinit ja muut hyvät lisäksi. Ei kastetakaan joka poikaa sellaisilla pidoilla jahtimieheksi.
— Ja jäniksiä tuli vahvasti, kysyi Oskari.
— Ei saatu, oli liian kuiva sää. Ei ne herrat siitä sentään pahoillaan olleet, vaikkei saaneetkaan, lupasivat tulla uuden kerran. Eikä ne olleet erittäin saaliinhaluisia nekään, kuin mitä vähän aamusta ensin. Malttuivat kumminkin pian, kun olivat huomanneet ilman mahdottomaksi. Minä kyllä olen sen jälestä käynyt yksikseni itseäni harjoitellen, vaan olen huomannut, ett'ei se sitä ole kuin seurassa. Kyllästynyt olisin melkein jo, mutta sattui sitten Nuurperi tulemaan, ja toista se oli heti tänään, vaikk'ei lähimainkaan niinkuin se iso jahti, hui hai!
— Mutta jos mentäisi huomenaamunakin, sanoi Oskari. Ei ole minullakaan mitään hengen hätää matkallani, ja kun sattuu pyssykin olemaan muassani.
— Sehän ihmeesti sopii, mutta peijakas — Joppi napsautti sormiaan — kuinka mennään, kun ei ole evästä mitään. Toin kyllä hiljan Helsingistä tavallisen satsin, mutta se tuli tässä kulutetuksi niin ja näin, niinkuin ymmärrät, ja lopputilkasta saatiin tänään tuskin matti puolelleen. Viitsitäänköhän lähteä.