— Koetetaan, sittehän tiedämme kuinka se ilman viinaa käy, ehdotti
Oskari.
— Mutta sinä et tiedä kuinka se on mukavata, kun metsässä tapaa sopivan paikan, sitten istuu, ja siinä iloisten jahtiveikkojen kanssa ryyppää, sanoi innokkaasti Joppi.
— Voi veljeni, kyllä minä tiedän, mutta minkä puutteelle voi.
— Totisesti! Eipä sille näin suutapahkaa voi yhtään mitään.
Puutteesta puhuttaissa lensi Jopin mieleen taas se huominen rahantarve, ja jos huomenna juuri voisikin asian kaartaa, niin tarvitsee sitä pian kumminkin, pyhäinpäiväksi. — Mutta aivan samalla kertaa iski mieleen jo metsän myyntikin, ja siinähän se oli omassa kamarissa nyt paras metsänostaja kuin käsketty. Kyllä siitä on nyt pidettävä kiinni — ja onhan se voinut vallan sitä varten tullakin, vaikka sanoi muilla asioilla kulkevansa, eikä tahdo heti ilmaista mieltänsä. Onpa varmaan tullut sitä varten, veitikka! Pitää sitä viivyttää, koska on halu viipyä. Ehkä jo aamulla rupeaa asiata alkamaan.
— No Joppi, mitä tuumit nyt? sanoi Oskari, kun tämä näytti jotain mietiskelevän.
— Mietin, että mennään metsälle aamulla kuin mennäänkin, koska sattui hyvä toveri, sanoi Joppi.
Ja se oli sillä päätetty.
Piika toi teetä ja alettiin sitä ryypiskellä.
— Pitääpä pistäytyä vähän ulkona, sanoi Oskari ja läksi kamarista. Mutta hän kääntyikin tuvan puolelle, avasi oven, kurkisti tupaan ja kysyi matalalla äänellä, että onko Jussi siellä?