Jussi oli jo ennättänyt vuoteelle. Ei hän vielä nukkunut, vaan kun ei ollut mitään puhdetyötäkään, oli hän ruvennut vuoteelleen ovipielessä, vastapäätä uunia.
Hän kavahti ylös, kuultuaan Oskarin äänen, ja meni ovelle, kun huomasi ett'ei toinen aikonut tulla sisään.
Oskari veti hänet porstuaan ja puhui siellä hetken hiljaa hänen kanssaan.
— Joll'ei Kulmalasta saa, niin ei sitte mistään. Siellä melkein aina on, mutta tämä on tavaton matka, enkä lähempänä tiedä, sanoi Jussi kuultuaan Oskarin asian.
— No ei sillä kiireempää ole kunhan aamuksi saat, kuiskasi toinen.
Kyllä minä vaivasi muistan, tuossa on rahaa.
Oskari meni takaisin kamariin, mutta Jussi puki kiireellä päällensä, läksi tuvasta ulos ja hävisi pilkkosen pimeään syyssateeseen.
Kamarissa olijat eivät tahtoneet oikeaan mielialaansa päästä sinä iltana. Pakina kulki jäykänpuoleisesti, vaikka sitä kyllä koetettiin hierustella. Lyötiin korttiakin niinkuin tavallista oli, mutta leikin vuoksi vaan, sillä Joppi ei nyt sanonut viitsivänsä rahapeliin ruveta.
He katselivat vuoroin toinen toistansa — salaapäin — ja kumpikin koetti ikäänkuin haistella toisen tuumia.
Ja lopulta kumpikin varsin vainusi toisen aatoksen juoksun, vaikka koetti pidätellä itseään tuomasta omaansa ensiksi esille, sillä heidän molempain ajatus pyöri aivan samassa navassa. Oskari tiesi, että Joppi herroiksi eläissään alkoi olla yhä kovemmassa rahan pulassa; ja ett'ei hänellä nytkään ollut rahoja, sen hän huomasi varmaan. Yhtä varmaan hän arvasi, että Joppi myö metsää heti, kun vaan jokukin ostaja ilmestyy, ja olisi myönytkin jo, mennyt tarjolle, joll'ei isävainajalta olisi jäänyt hiukan rahoja. Vaan eihän hänenkään, Oskarin, sopinut suuta päätä ruveta kauppaa hieromaan, sillä sehän olisi näyttänyt kovin hätäiseltä, ihankuin puulaakilla olisi kova metsän tarve, ja hän nyt olisi vallan sitä varten taloon tullut. Pitää vaan kysästä noin ohimennen, kun sattuu sopiva tilaisuus. Oskari istui vakavana, heitellen huolettomasti lehtiä pöytään, mutta Joppi ei näyttänyt illemmalla aivan levolliselta. Hän alkoi epäillä, että jos Oskari ei ottaisikaan puheeksi metsäkauppoja, vaikka kyllä metsästä ja metsänkäynnistä oli pakistu pitkin iltaa. Ja mitä hänen sitten pitäisi tehdä? Tuntuisi kovin köyhältä, jos hän itse rupeaisi tavaraansa tarjoilemaan.
Siihen suuntaan juoksi miesten ajatus ja alkoi lopulta niin painaa kumpaakin, että keskustelu viimein joutui ihan pakkolain alaiseksi.