— Sinun — vai tulee teidänkin metsä näin pitkälle, sanoi Oskari, koettaen olla varsin ihmettelevän näköinen.
— Ojaan saakka ne menevät kaikki lohot, selitti Joppi.
— Ovat täällä miehet olleet monen päivän tuulen murtamia kasaamassa, vaan ei niitä kaikkia ehdi koota. Mätänee siellä monta parempaa puuta, kuin tuo oli.
— Sinäpä houkko olet, kun annat hyväin puiden mennä ilman edestä, ja yhä enemmän niitä mätänee, kun metsä vanhenee. Myö koko metsä, ota rahaa, se ei vanhene eikä mätäne —
Asia oli itsestään vähitellen vetäytynyt niin kireälle, että se oli kuin viritetty pyssy: sitä kun liipasi, niin se laukesi.
Joppi kääntyi iloisesti Oskariin päin ja sanoi päättävällä äänellä:
— Mutta sen minä teenkin, se taitaa olla viisainta.
— On se viisainta aina, sanoi Oskari, ja kun minä olisin ennen tiennyt, olisin tullut varsin puhumaan.
— Vaan kun isävainaa ei myönyt —
— Niin teet sen sinä nyt. Pojastahan polvi muuttuu, sanotaan. — Ja joll'et tahdo meidän puulaakille myödä, niin myö muille.