— Miks'en möisi teille. Sinähän kumminkin kaupassa tarjoumuksen teet ja ethän suinkaan petkuttane tuttua miestä, sillä minä en oikein metsäin hintaa arvaa, kun en ole ennen myönyt, sanoi Joppi.
— Kyllä minä olen jo niin monta metsää ostanut, että arvaan hinnat jos kukaan, ja aina paikalle, sanoi Oskari mahtavasti. — Ja kun hinta meidän puulaakissa pannaan, pannaan se kerrassa paikalle, ja joka ei siihen tahdo myödä, pitäköön itse. Kun minä käyn metsän kerran ympäri vaan ja ristiin halki, voin sanoa markan päälle, mitä siitä luvataan. Mutta siihen tarvitaankin jo jotensakin tottunut silmä ja muutakin päävärkkiä.
— Kyllä minä sen uskon, myönsi Joppi, ja kun nyt olet näillä mailla, niin tehdään kauppa paikalla.
— Kuinka vaan sinä tahdot. Minulle se on yhdentekevää, vaan samassahan tuo menisi, jos Jussilainenkin, niinkuin varmaan luulen, tuosta vastapäätä tyytyy tarjoumukseeni. Ja mikä sitä muu auttaa! Porin puulaakin kanssa on paha kenenkään muun kilpailla. Menisihän siinä sitten kaksi varpusta yhdellä iskulla ja kannattaisi jo jäädä vaikka tänne asumaan talveksi. Ottaisitko korttieriin?
— No paikalla! Siitäpä vasta hauska talvi tulisi, jahdattaisi yhdessä. Tiedätkö, että täällä löytyy ilveksiäkin näissä mä'issä.
Samassa ajettiin jo mökin eteen. Siinä makasi portailla kissa oven takana odotellen, että ovi aukenisi, ja pääsisi lämpimään uunin päälle. Koira kun sen huomasi, riipasihen ratasten takaa irti ja kävi päälle, mutta kissa oli vikkelämpi, iski sylästen kyntensä nurkan risteykseen ja kavahti katolle, maristen siellä pahasti.
— Siinä sen näit, sanoi Oskari. Tuossa vasta ilveskoira on, joka noin kissaakin vihaa. Kyllä sillä on talvella koetettava.
Jahti jäikin sillä kertaa sivuseikaksi. Koira ja pyssytkin jätettiin mökkiin ja lähdettiin tarkastamaan metsää, sillä "ei niistä niin tarkassa ja tärkeässä toimessa ole muuta kuin harmia", oli Oskari sanonut. "Kyllähän sitten jälestäpäin metsästetään sitä hanakammin."
Joppi vei Oskarin sille rajapaikalle, mitä myöten hän tällä kertaa möisi metsää. Siinä kulki alava, puoleksi suoperäinen ja kapea noronko poikki koko palstan, noin kolme- eli neljäsataa syltä ojasta, ja se noro olisi rajana. Käytiin sitten se lohko ympäri ja ristiin halki, ja palattiin mökille, Oskarilla taskukirja toisessa ja lyijykynä toisessa kädessä. Hän ei puhunut mitään, äännähteli vaan jonkun kerran itsekseen "hm, hm", ja pisteli jotain merkkiä kirjaansa. Eikä Joppikaan häntä millään kysymyksillä häirinnyt.
Vasta mökille päästyä seisattui Oskari, pisti kirjan ja kynän rintataskuunsa, astui Jopin eteen ja sanoi kämmeniään levittäen: