— Mitä se kirjoituksen konsti siihen kuulun. Se herra on, jonka ei tarvitse työtä raataa, väitti Jussi, ja samaa mieltä olivat toisetkin miehet, että ne ne herroja ovat, jotka elävät jouten, rahoilla vaan, syövät ja juovat hyvin ja kulkevat herrasvaatteissa.
Eerikki yksin oli toista mieltä. Hän oli tässä joukossa ainoa sitä vanhempaa sukupolvea, joka oli tottunut huomaamaan suuremman eron herran ja talonpojan välillä, kuin nykyaikaiset nuoret miehet.
Vielä rautoja hiottaissa väitettiin tuimasti asiasta, joka nyt oli jo kokonaan kääntynyt pois isännästä, ja olisi ehkä väitelty pitemmältäkin, mutta isäntä ilmestyikin samassa itse niitylle.
Hän tuli polkua pitkin metsästä ladon editse miehiä kohden. Käynti oli koko lailla horjuva, silmät pullistuksissa ja kasvoilla rasvainen puna.
— Hyvää päivää, pojat, huusi hän käheällä äänellä, tultuaan lähemmäksi miehiä.
— Sillä tavalla sitä kapteenikin huusi leirillä, kun tuli poikia katsomaan. Mirnaa! Olette siellä koukkusissanne nenä mättäässä, ettekä osaa seista suorana ja vastata, että 'jumala varjelkoon', herra isäntä.
Jussi, jota yhdessä isäntänsä kanssa oli marssitettu valkeissa housuissa Parikkalan kankaalla, nosti vikatteen sivullensa pystyyn. Toiset nauroivat, mutta Eerikki jatkoi äänettömänä vikatteensa hiomista.
— Se on oikein, Jussi, että taidat vastata, kun herrasi ja isäntäsi sinua tervehtää. Pane pois aseesi, sinä olet ryypyn ansainnut. Saakeli — jatkoi hän puhettaan, pyyhkien hihallaan kasvojansa — että täytyy yksin kulkea niinkuin orpopojan, eikä saa koko kylästä enään edes puhekumppania. Mikä menee heinään, mikä minnekin, ja kauppiaskin läksi tän'aamuna Loviisaan kylpemään. Hyvät oli läksijäiset niinkuin herroille sopii, vaan kun kaikki läksivät tiehensä, läksin minäkin. En sentään lähtenyt yksin, sillä Hinkkalan Joppi ei ole kernaasti aivan yksin, katsokaas tätä — ja hän kaivoi povestaan pullon. — Isäntä vieraan väärti, sanoi hän vieden pullon huulilleen. — Kas noin, maistappa Jussi. Kyllä se on hyvää, kymmenen markan tavaraa. Eikä Nuurperi huonoa käytäkkään, ei sano sietävänsä, kun sillä on katari.
Jussi otti ahnaan ryypyn. Oikein pärskitti ja ryitti.
— Mikä katari? kysyi hän Jopilta.