Hinkkalaan takaisin läksivät yöllä vasta Joppi ja Oskari, ja päätettiin yhdessä mennä pyhäinpäivänä Hämeenlinnaan rahain nostolle.
Vielä aamupuolella yötä oli valkea Jopin kamarissa ja pelattiin siellä Jopin uutta pyssyä, jota vastaan Oskari oli pannut omansa sekä kaksikymmentä markkaa rahaa.
4.
Pyhäinmiesten viikko oli alkanut, tuo kaikkein palkollisten iloviikko, jolloin useimmat antavat mennä "parempiin suihin" loput säästöt kuluneelta vuodelta, ja kellä ei säästöä ole, se ottaa etukäteen tulevan vuoden palkkaa, jos saa, ja antaa luistaa samaa tietä. Kaikki se menee, vanha ja uusi, ja mennä sen pitää, kun on taas vuoden kuluttua viikkokauden oma herransa.
Parveillaan joukossa, parasta päällä, ja pidetään kestiä toistensa luona. Siinä vehnäskahvit, viinat ja mitä vaan parasta irti saadaan, ja kun satutaan jostain saamaan huone — tavallisimmin jonkun itsellisen ahdas tupa — niin hierretään hikipäässä tanssia ilta ja yö, sillä harva se mies, jolla ei ole hanuria muassa tanssimusiikin varalle. Ainoastaan joku vanhempi renkimies paikkailee saappaitaan tai punoo talven varaksi tallun anturoita, ja joku piikatyttö, joka ennen tanssipaikoissa on saanut istua nurkassa ja palata yksin kotiin, oleilee alakuloisena paikoillaan ja ompelee emännältä saadusta vuosikankaastaan omia tarpeitaan.
Ani harva, poikkeustapauksessa, on sattunut ihan kaikkea keinoa vaille ja sen vuoksi pysyttelekse seuroista erillään, kun ei kehtaa muun joukon antipaloilla olla.
Niin oli käynyt Hinkkalan Jussin. Ei ollut hänellä vanhaa eikä uutta millä herrastella, nyt kun juuri olisi pitänyt olla, ja se kaiveli kauheasti hänen mieltänsä. Ei ollut hän kehdannut vielä käväistä ainoata kertaa kylälläkään, vaikka jo kolmas ilta vapaaviikkoa oli käsissä.
Jussi ei ollut pestiä ottanut mistään ensi vuodeksi, ja vanha tili isännän kanssa oli vielä tekemättä, kun Joppi oli lähtenyt Tukki-Oskarin kanssa Hämeenlinnaan metsärahoja nostamaan. Ja lähtiessään, kun Jussi oli pyytänyt tiliä, tai edes vähän rahaa viikoksensa, käskenyt vaan odottamaan siksi, kun hän kaupungista palaa, ja syömään sillä aikaa vapaasti talon ruokaa. Nyt oli isäntä ollut jo kolme päivää matkalla, eikä vielä kuulunut kotiin.
Jussia alkoi epäillyttää, että ehk'ei ole palkkaa enään saatavaakaan, sillä hän ei ollut laskuissaan oikein varma. Selvän rahansaannin hän kyllä muisti, mutta ne pelihäviöt olivat hämäriä, ja paljo oli niitäkin. Ei niitä sopinut kieltääkään, kun oli tullut pelanneeksi, ja usein ollut muitakin joukossa. —Jopilla ne oli varmaan muistiinpantuina kaikki, koska oli kerran sanonut olevan, ja tottapahan niistä laskun tekee kun kotiin palaa, olipa häntä sitten saamista tahi velkaa. — Vai olisiko se siitä suuttunut, kun ei saanut enään tulevaksi vuodeksi pestiä ottamaan, ja vallan kiusalla tehnyt sellaisen häpeän, että piti pennitönnä maata römppäviikkonsa? Kun olisi lähtiessään edes suoraan sanonut, ett'ei ole saatavaa, niin olisi lähtenyt tästä toisten jaloista pois, aikoinaan etsimään rahatöitä; sillä rengiksi hän ei enään ikänänsä rupea, eikä koko talonpoikain töihin, sillä ne ovat liiaksi orjallisia, vaikka hyväkin isäntä sattuisi. — Talven elää tukkimetsissä vallan hyvin ja keväällä lähtee uitolle, tai joll'ei uitolle lähde, niin pyrkii päivätöihin rautatielle, sillä siellä saa vielä helpommalla rahaa kuin tukinuitossa. Ei siellä rasitu raajat eikä kulu vaatteet, parit puoli-anturat ja korkoraudat menee kesässä, ja silloin on jo koonnut vuotuisen rengin palkan.
Näissä mietteissä loikoili Jussi pitkällään tuvan penkillä, pihan puoleisen ikkunan alla, katseli nurpein silmin piikain hyörinää ja odotteli, milloin Joppi ajaa hurauttaisi pihaan.