Piioilla oli kova touhu, sillä illalla piti tulla vieraita. Sekin toinen piika, pois muuttava, oli tullut Iitaa auttamaan, vaikka hän kapineensa jo oli siirtänyt uuteen palveluspaikkaansa. Kahvia paahdettiin ja juostiin posket punakoina pakarituvan väliä, jossa uuni lämpisi. Pannuja hangattiin puhtaiksi, monenmoisia, mitä talossa oli. Niihin tehtiin kuuteloa, maidosta, kananmunista ja vehnäjauhoista, ja kun uuni oli vedetty, vietiin ne paistumaan. Samalla siivottiin myös pakaria siinä pelossa, että jos isäntä sattuu tulemaan kotiin sellaisella päällä, ett'ei anna tuvassa tanssia, niin päästään sinne, sillä se oli tyhjä nyt, kun vanha Eerikki oli sieltä muuttanut pois.
Kaikkea tätä katseli Jussi ja hänen mielensä siitä vaan synkkeni.
Hän oli paljon muuttunut syyspuolia kesää, jälestä hein'ajan. Joppia, jota hän ennen ihaili ja piti miehuuden esikuvana, oli hän alkanut epäillä yhdestä ja toisesta, vaikka Joppi oli puolestaan pysynyt ennallaan ja olisi mielellään pitänyt toisenkin vuoden häntä renkinä. Ja se epäluulo muuttui ensin kateudeksi ja lopulta suoraksi vihaksi. Sitä ei vaikuttanut yksin se, että hän oli huomannut Jopin tekevän vääryyttä korttipelissä, vaan oli siinä muitakin asianhaaroja, joista hän toisinaan oli antanut salaviittauksia muulle talonväelle ja pistellyt piioille. Varsinkin Iitan kanssa oli hän joutunut huonoon väliin ja olisi monasti tahtonut tälle purkaa vihansa puhtaaksi, vaan oli se aina jäänyt tekemättä, vaikka usein oli jo kurkkuun saakka noussut ja siellä kutkuttanut. Se oli melkein aina jäänyt vaan ynseään päänkäänteeseen, tai äänettömään, halveksivaan katseeseen, ja vaikka heidän välinsä sitä ennen oli ollut erittäin hyvä, ei Iita tätä muutosta ollut Jussissa huomaavinaankaan. Nyt alkoi se viha taas nousta ylös ja hän muovaili sitä jo sanoiksi suussansa, pureskellen piippunsa hammasluuta siinä penkillä.
— Olisit voinut ostaa edes vehnästä puolestasi sinäkin, Jussi, sattui silloin sanomaan Iita, heidän jäätyään kahden tupaan.
Jussin leuat puristuivat yhteen niin, että oli piipun hammasluu katketa, ja hän vastasi kireällä äänellä:
— Elä härnää, Iita, sillä sinä tiedät, että olen kuitti mies tällä kertaa — ja vaikka oliskin kukkaroni täynnä hopeata, niin en ainakaan sitä sinun tähtesi hellittäisi.
— Olisipa lystiä, kun saisit sitä kovuuttasi näyttää, mutta kuka käski tuhlaamaan palkkaasi, sanoi pilkallisella äänellä toinen.
— Kyllä on hyvä pistelläksesi nyt, vastasi nousevassa vihassa Jussi. — Pistele vaan, mutta eikö ole sinun suusi kostunut palkastani yhtä usein kuin omanikin? Etkö muista talvea enään ja kevättä, kuinka olivat makeita minunkin antini silloin?
— Taisihan olla, mutta kuka niitä niin vanhoja asioita enään muistaa — ja eipä noita ole sen koommin kuulunutkaan. —
— Kuinka renkipoika voisi isännän kanssa kilpailla, sanoi Jussi pisteliäästi.