— Ai jumala, mikä sota täällä on —
Iita nyyhkytti, eikä saanut aluksi vastatuksi mitään, mutta Jussi kaappasi takin hartioilleen ja kiirehti sanaakaan sanomatta, sieraimet levällään, tyttöjen ohitse tuvasta ulos, paiskaten oven peräänsä kiinni niin että ikkunat helähtivät.
Hän seisoi hetkisen hengästyneenä portailla.
— Olisipa nyt nuija viinaa — ajatteli hän, kiukkuansa nieleskellen — niin joisi itsensä humalaan ja näyttäisi niille kaikille, antaisi oikeat läksijäiset —
Soitto ja sekava laulu kuului jo kujan suusta ja Jussi läksi kävelemään mietteissään pihan poikki muorin kamariin.
— Kauheaksi muuttunut koko Jussi — sanoi Iita, päästyään pelästyksestään asettumaan. — Oikein minua pelättää, ettei se vielä tekisi tuhoja tänä iltana. — Sinne nyt meni kahvit pitkin lattiaa.
— Ja oli niin hauska poika ennen — mikähän sen on riivannut, sanoi toinen piika, kooten kahvipapuja kovalla kiireellä lattialta, sillä portailta kuului jo tulijain jalankopsetta.
— En ymmärrä, mutta murskannut hän olisi minut, jos olisi käsiinsä saanut, riiviö. Hyvä olisi, jos pysyisi poissa, puhui Iita.
Jo alkoi lappautua joukkoa tupaan. Oli siinä kutsutuita vieraita ja oli kutsumattomia enemmän vielä, sillä hanurin ääni oli houkutellut tiepuolesta ja pitkin kylää tanssinhaluista nuorta väkeä lisää, ja kohta oli tupa puolillaan — enimmäkseen renkiä ja piikaa.
Siinä oli rotevia nuoria miehiä, mutta puikkelehti heidän välissään joku keskenkasvuinen poikakin, kaikilla lakki päässä tupaankin tultua, piippu tai paperossi hampaissa, ja kaulassa monenkirjava, uusi, hiljan kauppiaalta tai harjurilta ostettu villahuivi. Kellä oli kello liivin taskussa, sen oli takki auki, rintapielet leveänä, että kellonperät hyvästi näkyisi. Ja muutamilta näkyi niitä kahdet. Liivin ja housunkaulustan rajaseudussa oli useimmilla näkyvissä pelkkä paita, joka miehen rentona kulkiessa ja ruumista heilutellessa oli siinä kohonnut laskokselle.