— Voi hyvä jumala sentään, poika parka sinua! Pitääkö vanhan äitisi sinut näkemän tuollaisessa tilassa! Jumala yksin tietää, mitä varten minun täytyy oman rintani alla kantamasta saada näin paljon katkeruutta eläissäni, hän sen yksin tietää. Ei tämä ole enään viisasten työtä. Koettakaa hyvät miehet saada edes hevonen ulos ja tulkaa katsomaan tänne portaille. —
Niin puhui vanha emäntä, ja Joppi, kuultuaan äitinsä valittavan äänen, talttui, heitti piiskan pois ja hoippuroi rillain kopasta, missä hän vielä istui, toisten joukkoon lattialle.
— Ei hätää mitään, äiti, sanoi hän humalaisella äänellä — piti vaan hauskuuttamani tanssiväkeä, kun kujalla tullessani huomasin niitä täällä olevan koolla. Olisin tanssittanut Pekalla pienen katrillin tuvassa, mutta isävainaa on tehnyt liian kapean oven. — Voi jumalaton sinua! Vai ei hätää, ja tuolla portaan vieressä taitaa toinen mies olla hengetönnä, sanoi muori.
— Kuka? — Hengetönnä? — Jopille tuli hätä ja hän kalpeni äkkiä, kun muisti Oskarin, eikä — hätäisesti ympärilleen vilaisten — huomannut tätä miesjoukossa. Ainakin toinen puoli viinan voimaa höyrähti silmänräpäyksessä hänen päästänsä pois ja jätti suuret hikihelmet jälkeensä hänen otsalleen. Hän töyttäsi ulos pimeille portaille ja huusi hätääntyneellä äänellä Oskaria.
— Täällä ollaan, vastasi Jussi portaan pielestä, ja tupaan tullaan kun ehditään.
— Kuinka on Oskarin laita?
— Läpi taitaa olla päässä, mutta kyllä tästä vielä kalu tulee, kuului vastaus.
— Olipa onni se, minä jo pahasti pelästyin.
Sinne oli rientänyt jo muutakin joukkoa hätään ja Oskari talutettiin kamariin. Muori juoksi hakemaan vaatetta — sillä tarvitseehan sen onnettoman pää sitoa, kun noin julmasti verta syöksee — sanoi hän mennessään.
Mutta kun Oskari oli saatu kamariin ja huomattu ett'ei ollut isompaa vaaraa, koska mies jo jutteli täydessä tolkussa, — istuutui Joppi rentona tuolille, melkein putosi, väsyneenä ja hikisenä kuin mies, joka ankaran löylyn otettuaan juoksee paita kainalossa saunasta tupaan ja istuutuu rahille kuivattamaan itseänsä.