Hetkisen päästä nousi hän kumminkin seisaalleen ja kiskoi raidin vuoteesta, jonka syrjällä Oskari istui kumarassaan pää kämmenten välissä.
— Pyyhi hyvä veli tuohon, sanoi hän, niinkau'an kuin äiti tuo siteitä. — Voi onnettomuutta, kuinka piti pahasti sattuman! Oikeinkohan se on puhki, kun niin vuotaa? Annas kun katson.
— Olipahan nyt puhki tai poikki, kun pitää kaikkein riiviöitten rattaille joutuman, sanoi harmistuneena, tuskallisena Oskari.
— Kuule, ei täällä läpeä ole, nahka vaan on halennut, sanoi Joppi lohduttavalla äänellä, kun hän tarkasteli Oskarin päätä, kyntteli toisessa kädessä ja toisella kädellään käännellen hiuksia haavan päältä. Eikä minulla niin paha tarkoitus ollut. —
— Ei tainnut olla, keskeytti Oskari, kun vaan minä olisin ennättänyt rattailta alas.
— Ei se pahassa tarkoituksessa ollut, usko minua, mutta kun näin ikkunasta hyörinää ja arvasin siellä kisajoukkoa olevan koolla, alkoi niin riivatusti tehdä mieleni näyttää niille, kuinka kissa tulee kotiin, kun hiiret ovat pöydällä — ja aatteleppa mitenkä muhkeata se olisi ollut, kun olisi päästy rilloilla keskelle tupaa — istuttu siinä jaotettu ryyppy — mutta tulimmainen, meniköhän vaan pullot siellä istuimen alla rikki —
Jopista katosi äskeinen pelästyksen raukeus ja hän läksi ulos, luvaten käydä paikalla katsomassa, kuinka pullokopan oli käynyt.
— En minä viivy kau'an, sanoi hän ovessa mennessään — pyhi vaan päätäsi siihen raitiin, niinkau'an kuin saadaan oikea side.
Rikkeimet rillat oli jo viety pois tallin katokseen ja vaahtoinen, värisevä Pekka talliin.
Joppi kompuroi pimeässä katokseen.