— Täällä olisi valmiina meidän omaa kahviamme, jos saa isännälle tarjota.
— Onhan toki kahvia talossakin.
— Ei ole talossa papuakaan kotona; vai toiko isäntä kaupungista? kysyi piika.
— Äs! kaikkia minun nyt pitäisi muistaa, kahvin ostoja, kun on parempiakin asioita. Sääliy paikalla puotiin, Nuurperille, jaota leiviskä — ja sokeria toppa myös. Tuossa on rahaa!
Hän meni tupaan sisään, pani koppansa lattialle, jossa se joutui monen ahnaan katseen alaiseksi, ja heitti housunsa taskusta setelin piialle, katsomatta sen tarkemmin mikä se oli.
— Mitä isäntä nyt ajattelee? Sehän on vallan mahdotonta, peninkulman matka pilkkosessa pimeässä, sanoi hämillään Iita, hypistellen seteliä kädessään.
— Niin kyllä, kyllähän se niin sentään onkin — mutta, sanoi hän hetkisen tuumittuaan — missä Jussi on? Vieläkö se on talossa?
— Täällä on, vastasi Jussi nurkasta.
— Tee sinä sitten vielä yksi palvelus vanhalle isännällesi, mutta ota hevonen ja rill — — häkkirattaat, ja tuo Nuurperi tänne samassa. Sano hänelle, että Hinkkalan isännällä on hänelle aivan välttämätöntä asiaa — ja kyllä hänet kyyditetään täältä takaisin taas. Annappa Iita se raha tänne, kyllä minä maksan itse kauppiaalle.
Jussi, saatuaan hyvän ryypyn, läksi mielellään tutulle taipaleelle, jota hän monta kertaa ennenkin oli sekä yöllä että päivällä Jopin asioilla ajanut, ja varmana siitä, että hän takaisin palattuaan saa lisää, hän melkein unohti katkeran mielensä Joppia kohtaan.