— Kerranko sitä hyvillä hevosilla kumoon ajetaan, kun herroiksi kuletaan, sanoi Joppi. — Pian sellainen vamma paranee, joutava naarmu, mutta piti sentään tukota.
— No niin, jahah! Tjaah! Sinä olit siis metsärahoja nostamassa?
— Olin, ja hyvin sitä heltisi. Ei muuta kuin nimensä piirtää. Ja suotta vallan onkin mädättää rahoja metsissä, niillä on kyllä parempiakin läpiä, niinkuin ma sen jo sanoin, vastasi Joppi kerskaten.
— Se on oikein, sanoi kauppias tyytyväisesti naurahtaen, eikä hän enempää sitä asiata jatkanut, sillä hänestä oli välttämättä oikein ja paikallaan se, että talonpojat metsiään möivät ja saivat rahaa. Eikä jatkaneet sitä asiata toisetkaan.
Kun Jussi oli tuonut lisää kuumaa vettä, tehtiin lasit.
Kauppias esteli ensin, kun sanoi katarrin yhä mahaa vaivaavan kesäisestä kylpymatkasta huolimatta, mutta melkein samassa tuokiossa hän sentään jo hypisteli sokeriastiata ja kaatoi vettä lasiin. — Oli tohtori sentään siellä kylpykaupungissa sanonut, kun hän sitä vartavasten kysyi, että kyllä lasin saa tehdä iltasilla, jos on oikein hyvää ainetta, selitti hän toisille.
Joppi, huomattuaan että Jussi oli jäänyt kamarin ovipieleen, käski tämänkin tuomaan itsellensä jotain astiata, että saisi palkkiota vaivoistaan.
— Minulla olisi muutakin asiaa, sanoi Jussi. Eiköhän tehtäisi nyt rätinkiä tässä samalla, kun kerran poismuutto tulee?
— Ne on pian tehty sellaiset rätingit — mutta onko sinulla itselläsi muistossasi, kuinka paljon olet vuosipalkkaasi saanut ja paljonko on saamatta? kysyi Joppi.
— Parsielit on kaikki saatuna, vaan rahoja en oikein muista, kun isäntä lupasi itse ne tarkoin pistää muistiin.