— Ja pennilleen ne ovatkin ylhäällä täällä, sanoi Joppi isäntämäisesti, aikoen käydä kaapissaan, mutta samalla hän kääntyikin takaisin Jussiin päin ja sanoi: "eikö sinulle kelpaakaan lasi, kun minä tarjoon".
Jussi nouti tuvasta tyhjän kahvikupin. Pujottelihe tanssivien välistä, pitäen kuppia kourassaan taskuun pistettynä.
— Kas kun on Jussissa miestä taas, kun pääsi herrain passariksi, pisti joku ohi pyörähtäessään.
Ei huomannut Jussi kuka se oli, meni vaan mitään vastaamatta kamariin.
Joppi oli sytyttänyt kynttilän pätkään valkean kaapin päälle ja seisoi siinä selin toisiin, aivan tärkeän näköisenä katsellen jotain paperin palaa. Siinä piti olla muistiin kirjoitettuina kaikki Jussin rahaotit — oli Joppi sanonut toisille — vaikka ei siinä oikeastaan ollut paljoa parempia merkkiä kuin Markkulan ruokalaskussa, jossa pyöreät merkit olivat leipiä ja suorat viivat silakoita. Mutta joku selvä siitä sentään tuli, koska Joppi, rengin tultua takaisin, alkoi siitä lukea hänen tiliänsä. Ja se päättyi siten, että markan oli Jussi enään saatavaa ja toisen lupasi Joppi hänelle tämäniltaisista vaivoista. Sitten pisti hän paperin kaappinsa lootaan takaisin, otti Jussilta kupin ja sekoitti siihen vettä ja konjakkia — tai melkein paljasta konjakkia. — Ja tuosta saat vielä hyvän kupposen kaupan päälle, ota se nyt entisen isäntäsi muistoksi, lisäsi hän.
Jussi heitti yhdellä kulauksella kupillisen suuhunsa, purasi pöydältä sokeripalan päälle ja vetäytyi ovipieleen, johon jäi melkein toisten huomaamatta istumaan.
Moneen suuntaan pyörivät renkipahan ajatukset hänen istuissaan siinä hämärässä ovipielessä, ja katsellessa, kuinka toiset yhä äänekkäämpinä melusivat pöydän ääressä ja vetivät esiin kortit, alkaen "illan kuluksi" lyödä nakkia — viiden pennin nakkia aluksi. Toiselta puolen, seinän takaa, kuului katkeamatta tanssin jyske. — Hauska olisi ollut sielläkin, tuumaili hän, kun olisi olleet ajat niinkuin olivat ennen. Mutta siinä hän nyt vaan paikallaan istu.
Jonkunlainen hämärä odotus häntä siinä pidätti, vaikkei hän itsekään oikeastaan tiennyt mitä se oli, tai millä tavalla se päättyisi.
— Kun olisi saanut enemmän konjakkia ja päässyt nousuviinaan, niin kyllä sitten tietäisi mitä tekisi. — Se äskeinen kuppi kyllä alkoi panna verta liikkeelle, — vaan ei tarpeeksi — juuri sen verran, että tulikuuma siinä istuessa.
— Kyllä on tullut ylpeäksi sentään Joppi ja paisuu yhä nyt — jatkoi hän mietelmiään. — Kesällä, syksymmälläkin vielä, oltiin yhdessä ja ystäviä, kun pelailtiin. — Olisikohan se enään, jos kahden oltaisi, — ehkä olisi, jos minulla olisi rahaa, tai olisin jäänyt eteenpäin ja yhä pelaillut. — Mutta minäpä en sittenkään olisi ystävä sen kanssa, kun tunnen sen juonet. — Ja se Iitakin, vaivainen henki!