— Kah, Oskari! Olethan sinä täällä, sanoo Joppi iloisesti, kun toinen jo on tullut aivan tykö. Minä jo ajattelin, että mihinkä sinä — —
— Täällähän minä olen ollut koko illan — ja täällä sitä olla pitää. Tule pois meidän pöytään, siinä on rahamiehiä Keuruulta ja Orihvedeltä saakka — hauskoja miehiä kerrassaan — ja meidän kasööri.
— Sopiiko sinne tulla?
— Tottakai, omallaan täällä jokainen ottaa.
Siinä oli pöydässä parhaallaan puhe metsistä.
— Vetoa minä lyön siitä, etteikö Palomäen kankaasta makseta viisikymmentä tuhatta, sanoi eräs joukosta, lihava suurimahainen isäntä, hienoissa verkavaatteissa, lyöden kämmentä pöytään. — Sitä on jo kyselty ja tässä taas porilainen kyselee.
— Enhän tiedä vielä mitään luvata, sanoi se porilainen herra, jolta Joppikin syksyllä oli rahat saanut, — mutta jos metsä on niinkuin sanotte —
— No isompi se on kuin viime vuotinen lohko.
— Mutta Ikkola puhuu nyt turhia, sanoi toinen nuorempi, hienomman näköinen isäntä, — koska minä koko Suonpään palstasta en saanut kuin kolmekymmentä viisi —
— Lyödään veto; minä rohkenen. Viisi pulloa.