— Heh heh heh! Etkö sinä sitä huomannut? Vai et saakelikseen huomannut, ja minä juuri otin sen pakan päältä, otin vallan koetteeksi, pitikö huomaamasi. He, pane pakkaan takaisin, häh häh! Ja Joppia nauratti niin että oli ojentua, mutta Jussissa heräsi pieni epäluulo.
— Otetaan pois se pullon loppu. — Kas niin, koetappa nyt osaatko nakata tuohon koivuun. Jos osaat, olet piston voittanut, sanoi Joppi.
— Jaa tällä pullollako nakata?
— No sillä juuri, mitä siitä on säästää.
Jussia vähän säälitti niin kaunis kapine, mutta koetti hän sentään taitoansa, ja pullo meni pirstaleiksi koivun kylkeen.
Jatkettiin peliä ja jo rupesi Jussikin voittamaan. Häntä hävetti hieman, että oli äsken huomauttanut isäntää siitä kortista. Ehk'ei sillä ollut siinä mitään petoksen aijetta, näytti vaan muuten vikkelyyttään. —
Kuusi pulloa oli pelattu ja kolme tullut kummallekin.
— Tuuritaanko? kysyi Joppi. — Etteikö tuurita? Mitä pelkäät? Joppi tuurii aina, sehän vasta asiasta selvän tekee. Keväälläkin, muistatko, kun Nuurperin kanssa rattaita pelattiin — niitä turkulaisia — niin tuurittiin, vaikka oli satamarkkanen vastassa, ja tällaista rätkäystä sinä —
— Mutta jos häviän koko pelin ja nyt olisi vaan puoli.
— No ei se sitten peliä olisikaan, jos aina tasan pantaisi. Ja jos häviit, niin onhan sinulla palkkaasi vielä paljon saamatta, eikä raha sukua ole, että sitä surra kannattaisi.