— Voi kauhistusta! sanoi Matti syvään hengähtäen. — Että pitää hevosenkin mennä kuin henkensä edestä. — Kovinpa iski siellä korvessa nenääni, koska tuntuu verta vuotavan.
— Minulta on tainnut mennä lakki, sanoi Eero. — Mutta kiitetään, että sillä päästiin.
— Niin, tarvittaneeko tässä enää maallista verhoa ja pään suojaa, huokasi Matti, pitäen yhä vielä lujasti kämmenensä häkin rehdoissa.
Murron pihalla näkyi liikuttavan suurilla päresoihduilla ja ikkunasta loisti tuli. Ja lähemmäksi tullessaan kuulivat veljekset kovan, järeä-äänisen virren veisuun, joka toisen hetken kajahti ihan selvästi korviin, toisen hetken taas oli ihan kuulumattomissa.
— Siellä liikutaan joukolla, sanoi Eero.
— Ja kuljetaan ahkerasti ovessa, koska Matin veisuu kuuluu noin katkonaisesti. Minä tunnen hänen äänensä. Hän pirtissä veisaa ja toiset kulkevat tuohuksilla ulkona. Ovat suuressa tuskassa ja ahdistuksessa ihmisparat hekin. Kukin osaltaan! puhui Matti. — Mutta tuntuupa niinkuin pallo sydänalassani sulaisi lähestyessämme muita ihmisiä.
Silloin hirnahti hevonen, otti äkkiä täyden laukan taas, ja miehet horjahtivat istuilleen rekensä pohjiin. Ja ennenkuin ennättivät kohentautua, räjähti jo häkin liiste Murron pihaveräjän pieleen säpäleiksi, veljet kiirahtivat tielle ja hevonen hyökkäsi oikopäätä alapihalle, saunan ja navetan välikössä olevalle kaivolle, josta kuului kulkusten helinää ja huutoja.
— Nyt on itse paha irti ja heinään menossa joulu-aamuna! Eikä ole juottanut hevostaan. Tämähän on janoissaan niin, että syöksyy väkisellä kaivoon. Anna sille vettä, Heikki, muuten se survoo minut jalkoihinsa, kuului huuto kaivolta.
Siinä juotti parhaillaan pari metsäkulmalta saapunutta rekikuntaa hevosiaan, ollen joulukirkkoon menossa. Murron pojat säälivät omaansa aseihin tallin katoksessa ja sitoivat porokelloa aisaan. Veljesten tamma, joka oli heiltä ladolla karkuun päässyt, seisoi katoksessa myös, hiukan reen jätteitä perässään. Ja nyt hyökkäsi heidän liinaharja ruunansa kaivolle, kirkkoon menijäin niskaan.
— Lähde nyt jo, Jussi, katsomaan Tulittoman niitylle, eläkä vitkastele, kuului toinen ääni kaivolta päin. — Tässä on Vuorenalustan miesten ruuna ja tyhjänä tulee tämäkin, reki särkyneenä. Siellä on varmaan onnettomuus tapahtunut ja nämä hevoset palaavat nyt vasta tällä tavalla eilenaamuiselta menoltaan, ja ihan janoon kuolemassa.