— A lienee tuo yhteen sattunut —
— Astu sivulle!
Pappi viittaa Jyriä poistumaan, ja hän peräytyy nolona oven suuhun, katse lattiassa.
Tuomari katselee hetkisen vanhaa Miihailia, mutta tämä seisoo vakavana yhä, käsi pystyssä, niinkuin se olisi siihen asentoon kasvanutkin.
— Kuka ampui sen toisen hirven? kysyy tuomari.
— Ka, en minä! paukauttaa Miha, aivan kuin olisi lyöty vasaralla naulaa.
Miha lukee tuomarin jälestä valan loppuun, suutelee papin viittauksesta ristiä ja raamattua, pyyhkäsee harmaata partaansa ja poistuu selkä edellä ovelle sekä siitä eteiseen.
Jyrki tuomitaan hirven taposta kahdensadan markan sakkoon, tai sitä vastaavaan vankeusrangaistukseen, ja kun hän astuu lakituvasta ulos, kohtaa häntä ensimmäisenä eteisessä vanhan Miihailin pistävä ja halveksuva katse ryppyisten kulmien alta.
— Miestä sinusta toivoin, sanoo Miihaili, — hyvästi päätti asiamme kihlakunta, hyvästi hovi, itse et suutasi voinut hillitä, kehno olet.
Lesken ruusu.