Latvaheikkoolainen, joka oli mässähtänyt pöydän alle, virkosi jälleen kuultuaan raumalaisen rämeän äänen, ja alkoi kompuroimaan ylös saadakseen osansa juotavista.
"To-to-toitko sinäkin na-nauhasi?" sopersi hän vaivalloisesti raumalaiselle.
"Toinpa tietenkin, ja minä luulen, että täällä on jo Stenroosinkin nauha", vastasi raumalainen.
"No, otappa nyt toinenkin! Eihän se yksi ryyppy miehessä mitään tunnu", kehoitti Romulainen ja kaatoi vielä toisen ryypyn.
"Kyllä se myötä menee. Mutta mihin se Mikkosta joutui?" kysyi raumalainen mennen ulos kadulle. Mutta kun ei tavannut tätä, niin tuli takaisin kapakkaan ja pistouvasi nyt vuorostaan koko huoneelle.
Mikkoska kun huomasi, että raumalainen antoi nauhansa Romulaiselle, lähti kiireesti tapaamaan kuurtanelaista, jonka hän oli nähnyt menevän järven rantaan ongenvapa olalla.
"Kah, täälläkös se Kuurtaneen Lauri vaan puita läjäilee, minä kun luulin sinun kalastamaan menevän", alotti Mikkoska keskustelun.
"Enhän minä puita läjää; onkimatoja vaan etsin syötiksi puiden alta", vastasi Lauri.
"Niin, eihän se kala ilman syöttiä koukkuun tartu. Mutta, Lauri, mikä sinua vaivaa, kun sinä viime aikoina olet mennyt niin huononnäköiseksi? Ethän vain ole sairas", puheli Mikkoska hyvin myötätuntoisesti.
"En ole oikein tervekään", vastasi Lauri ja lisäsi: "sairasko lienen, en tiedä, mutta elämä tuntuu kovin mauttomalta."