"Minäkö valehtelen. En minä niin ole päissäni, etten tiedä mitä puhun. Näinhän minä itse eilen illalla Mikkoskalla noita nauhoja niin paljon, että niitä olisi riittänyt kaikille harborilaisille, ei vain suomalaisille, ja kuulin kun Daliini lupasi teille, Mikkoska, viisikymmentä dollaria, jos saatte Stenroosinkin rikkomaan lupauksensa. Meistä muista, jotka olemme rikkoneet, olet saanut kaksikymmentäviisi dollaria jokaisesta. Eikö niin?" puhui raumalainen siekailematta.
"Hävytön! Kun kehtaatkin valehdella!"' tiuskasi Mikkoska ja alkoi itkeä tuhertamaan kiukkuisena.
"Tässä nyt tulee ilmi, että yksi jäsenistämme on harjoittanut kavalaa petosta seuraamme kohtaan. Minä en tiedä, mitä oikeastaan teemme hänen kanssaan", puhui Stenroos hyvin masentuneena, mutta ankara sävy äänessä.
"Tämä on kauheaa!" harmitteli Talso.
"Tuollaisen otuksen pitäisi ripustaa sananlennätinpaaluun", sanoi uhkamielisesti kuurtanelainen.
"Hae sinä Piltti talia, tuossa on luja nuora, niin saamme panna uhkauksen toimeen", yhtyi Tuhkalan Iiska ilkeästi ivaten sanomaan, heittäen nuoranpätkän lattialle.
Mikkoska kiukustui niin, että hän ei voinut pidättää itkuaan.
"So, so! Ei tässä nyt laittomuuksiin mennä!" rauhoitti Stenroos, salaisesti hymyillen hänkin, vaikka miesten leikki tuntuikin raakamaiselta.
"Mitä laittomuutta se on! Ettekö te tiedä, että tässä maassa voi kaksitoista miestä päättää, mitä he tahtovat? Minä esitän, että Mikkoska hirtetään ennenkuin aurinko laskee!" uhmasi Tuhkalan Iiska, joka uhkaus näytti vaikuttavan kaameasti Mikkoskaan.
"Älä Iiska kulta puhu semmoisia. Enhän minä —" sopersi Mikkoska jo talttuneena hiukan puuskastansa.