Kirjat ovat mukana; kyllä, ne sen kertovat. Mutta ne täytyy ensin hakea esiin povesta, pitää aukaista nutun ylimmäiset ha'at ja käsin vetää ne ulos.
Oi tuota pahaa hakaa! Jo aukesi… putosi maahan. Ihana näky, kun tyttö kumartuu kainosti sitä ottamaan lattialta, jolloin paperikin putoo esiin povesta.
Tuo armoton harmaja pää, tuomari näetten, kääntyi poispäin; vain iso, lihava käsi on ojennettuna paperia kohden.
— Tuomio! — murahtaa hän, tutkivan katseen pitkin paperia kiitäessä, — Anna Bede kutsutaan tästä päivästä alkain kärsimään puolivuotista kuritushuone-rangaistusta.
Tyttö nyökkäsi suruisesti päätä ja kun hän painoi sitä alas, solui musta suruhuivi niskaan ja iso suortuva paksuista mustista hiuksista pääsi irti sekä tuli kasvoille. Paras olisikin ollut näitten joutua peittoon, sillä joskin ne ennen olivat olleet vaaleat, niin kyllä ne nyt olivat tulipunaiset häpeästä.
— Viikko sitte saimme paperin, — virkkoi hän katkonaisesti. — Kylätuomari itse toi, selitti sisällön; äiti parka silloin sanoi: "mene tyttöseni, laki on laki, ei sen kanssa saa leikkiä laskea". Sentähden olen tullut kärsimään rangaistuksen.
Tuomari pyyhkii kahdesti lasisilmiänsä, vilkaisee tuimasti toisiin läsnäoleviin, ikkuniin, laattiaan, suureen rautaiseen kakluuniin, jonka pesästä tulikipinät välähtelevät läpi kalterioven, ja murahtaa ehdottomasti: "laki on laki".
Hän lukee läpi toiseen kertaan tuon tuomiopäätöksen, noita monimutkaisia variksenvarpaita valkoisella paperilla; mutta selvästihän ne sanovat, että Anna Bede on tuomittu puoleksi vuodeksi vankeuteen varkaankalun kätkemisestä.
Lyijypyörä ikkunassa alkaa pyöriä hurjaa vauhtia. Varmaan on ulkona ruvennut tuulemaan, tuntuupa se jo jyskyttävän ikkunaluukkuja ja puhaltaa kylmästi joka raosta sisään, ikäänkuin aave, selkäpiitä väristyttäen, suhisten: "laki on laki".
Tuo armoton pää nyökkää hyväksyvästi tuulen huminalle; iso, lihava käsi tarttuu pöydällä olevaan kelloon kilistääkseen oikeudenpalvelijaa sisään: