Hengästyneenä saapui hän ennen pitkää kotia, mutta sairas ei enään ollut yksin. Ukko Tappurainen asteli synkän näköisenä edestakaisin kamarissa. Hän oli lähtenyt tyttäriänsä hakemaan ja löytänyt heidät täältä; huhu oli jo hänen korvaansa huiskaissut, miten heidän oli käynyt ja suru oli häntä matkalle pakottanut.
— Missä on sisaresi ruunu? — kysyi hän suuttuneena sisään tulijalta.
— Poikki leikattu! — vastasi Katri ynseästi, astuen vuoteen ääreen, ikäänkuin aikoen puolustaa häntä, joka siinä tiedotonna makasi.
Isä vaikeni; mutta äkkiä seisahtui hänen tuima katseensa tuijottamaan
Katria.
— Ja minne ovat sinun hiuksesi joutuneet?
-— Olen leikannut poikki! — vastasi hän arasti, ja otti esiliinansa alta rohtopullon.
Ukko huoahti, sitte katseli, kauvan aikaa katseli tyttäriänsä vuoroin toista, vuoroin toista. Vanhempi heistä seisoo tuossa ruusunpuna poskilla, nuorempi makaa vuoteella kalman kalpeana.
Ja kumminkin tuli isän ruusua ensin surko. Meni hänen luoksensa, silitti hellästi tuota kutrista päätä, lohduttaen:
— Katri parka! Sinun hiuksesi kasvavat vielä!
Pikku saappaat.