— Vai niin. Joko olet tuosta taakasta päässyt. Olethan hänet ajanut jo tiehensä? Hm! Olipa aika hetale nainen. Eikö totta, Samuli?
Pekka katsoi maahan ja virkkoi nyreillä mielin, verkalleen:
— Rupesin häntä inhoomaan. Mutta totta puhuen, aika liukas hän oli ja eläväinen.
-— Liukui pois kynsistäsi, heh? Kuulepas Samuli: Kyllä sinä saat sentään mennä asettamaan ristiä.
— Annetaan Samulin olla, herra mestari! Minä kyllä ristin paikallensa saan. Odotan tässä erästä henkilöä. Olen hieman levoton, kun en tiedä, tuleeko hän vai ei. Senkin vuoksi menisin tornin päähän, voidakseni sieltä nähdä kauvemmaksi Bágy-jokea päin vievää maantietä pitkin.
— No, olkoon menneeksi. Lähde siis kiireesti ylös: viimeisestä luukusta annan käsiisi ristin, kun ensin olet paikalla.
Ei aikaakaan, niin oli Pekka jo tornin päässä, vikkelästi kun orava hän sinne kiipesi.
— Tänne se risti! — huusi hän kumartuen alas luukkua päin — pian se paikallensa on pantu.
— Tuoss' on, poikaseni!
Risti kädessä kiipesi Pekka ihan huipulle asti ja oli jo perillä kun vielä kerran katsahti maantielle päin.