Kuu pilkisti tällä hetkellä esiin pilvien takaa ja loi säteensä joen vedenkalvoon.
Ihmeissään puhalsi yötuulikin, tuli jokea pitkin alas, aikoi silittää veden pintaa — mutta tekikin päinvastaisen vaikutuksen. Ruohot, kaisla, pähkinäpensaat nyökkäelevät päätänsä, ja kuiskaavat ivallisesti: "ylöspäin juoksee Bágy-joki…!"
Paavon kosioretki.
Saavuttuansa vanhan Luottosen ison niityn päähän, istahti Paavo Turkkinen hetkiseksi rajapyykille levähtämään. Omituisia ajatuksia liikkui hänen mielessänsä. Eiköhän olisi parasta kääntyä takaisin?
Jos tahtoisikin palata, niin ei se enää kävisi laatuun. Kaikki tietävät hänen olevan matkalla Gózoniin kosimaan Beden Liisaa. On nähty hänen menevän läpi kylän juhlatamineet yllä, napinlävessä punainen silkkihuivi, jonka hän aikoo vaihtaa tuolle tytölle. Ja kotona arvellaan, aprikoidaan, millainen onni hänellä lienee?
Paha, painava aavistus rasitti jalkoja, päätä. Entä jos käy huonosti tälläkin kertaa? Kolme vuotta takaperin hän jo kosieli Liisaa, mutta silloin sanoi tytön äiti suoraan, ettei hän anna tytärtänsä hupihaitolle.
Tosin oli Paavo siitä ajasta asti parantanut tapansa, tullut raittiiksi, ahkeraksi mieheksi, ja joskin hänen olisi välistä tehnyt mieli ruveta irstailemaan, niin olivat näkymättömät suitset aina häntä hillitsemässä: oma sydämmensä teki suitsien virkaa. Ja kun päälle päätteeksi mennä syksynä Anni Bede kuoli, niin lisääntyi Liisan omaisuus. Ehkä rupee kerskailemaan, kun kosiomies on niin köyhä. .. Jospa hän ei olisi edes toisen palveluksessa, niin voisi hän ehkä rohkeammin mennä kosimaan — mutta näin ollen… näin renkimiehenä… Parempi olisi palata takaisin!
Tummanviheriä ruoho, joka aamutuulen puhaltaessa päätään nyökkäeli, suhiseva ruoko, jonka pilvet varjollansa tekivät synkän näköiseksi, yksissä neuvoin kehoittivat häntä palaamaan.
Vain pieni apilatukku jalkojen juuressa nauroi tuolle pahalle neuvolle, kun pilven takaa esiin pilkistävän auringon säteet sen kohtasivat. Ne hyppielivät iloisesti lehdeltä lehdelle, nuo pienet, täyteläiset lehdet hymyillen aukenivat lämpimistä säteistä ja saivat kultavärin, mutta niistä samassa katosivat nuo kiiltävät kastehelmet.
Paavo huomasi joukossa nelilehtisen apilan; hän kumartui sitä poimimaan… se tietää onnea… ja otti sen käteensä.