— Se on pahin seikka, että paikka missä seisomme ja missä tämä lusiferin teko on tapahtunut, on niin lähellä kylää eikä tarpeeksi lähellä kylän rajaa; sillä jos tämä paikka, missä tuo lusiferin teko on tapahtunut, olisi lähempänä kylän rajaa, niin lahjoittaisimme koko paikan aina tänne asti bodokilaisille, ja siinä tapauksessa joutuisivat Bodokin miesten päät ymmälle, vaan eivät meidän siitä, mitä tässä asiassa on tehtävänä. Mutta näin ollen emme voi maata heille lahjoittaa, sillä sitte ei meille jäisi mitään.
Tälle syvälle viisaudelle nyökkäsi noitalähetystö syvästi päätä, ja heti lähetettiin yksi jäsenistä kiireesti noutamaan kunnianarvoista pastoria kohta siunaamaan paikkaa ja vaatepalasia, sillä kristitty ihminen tuskin muuten tohtii lähelle astua eikä, kuten tarkastus vaatii, voi ottaa käteensä noita epäilyksen alaisia, hornan esineitä.
Sill'aikaa kun kunnianarvoisa pastori saapui ja suitsutuksella siunasi mainitun paikan sekä esineet, niin kokoontuivat kaikki kylän "yläpään" akat ympärille, ja miniät havaitsivat heti revityn paidan kauluksessa olevasta pitsistä, että repaleet eivät olleet kenenkään muun kuin, — Herra Kies' siunatkoon! — Rihmasen muorin.
— Pitää elävältä polttaa! Pitää panna vartaasen paistumaan koko vanha noita-akka! — huudettiin usealta taholta. Minä yksin pudistin päätä, sillä näinhän omin silmin, ikäänkuin vielä tänä hetkenä olisi näky edessäni, että se oli kaunis, nuori tyttö, jota koirat viime yönä raatelivat.
— Ei se pala tulessakaan! — kuulin akkojen arvelevan.
— Saadaanpa pian nähdä! — otti puheeksi kylänvanhin. — Kun Szegedin kaupungissakin saatiin heidänmoisiansa poltetuksi, niin voinhan minäkin… vai kuinka?
Ja näin sanoen nosti hän kämmenensä rinnalle sekä läksi kopein askelin astumaan joukon edellä Rihmasen muorin kurjaa hökkeliä päin.
Perille saavuttuamme oli meitä koko liuta. Veräjän suussa kaksi lähetystön jäsentä, kuten tällaisissa tilaisuuksissa sopii ja tulee, mahtavilla tuuppauksilla pysytteli poissa roskakansaa; vain minä ynnä asianomaiset virkamiehet päästettiin pihaan. Ensimmäisenä astui sisään kunnianarvoisa pastori, suitsutus-astia kädessä.
Tultiin tupaan. Tuolla tulisijassa porisi mahtavissa kattiloissa kaikenlaisia keitoksia, pirullista käryä levittäen. Nenää tukkien, hiljaa, varpaisillamme astuimme sisään; pastori ensin avasi oven ja päästi pyhää savua huoneesen, vasta sitte tohdimme me toiset tulla perässä.
Tuolla ämmä makasi vuoteellansa ähkyen, voivotellen. Pään ympärillä oli kylmiä kääreitä; rumat, ryppyiset kasvot eivät mitään ilmaisseet, eivät uteliaisuuttakaan.