Mutta viikon perästä tuli asia johonkin määrin selville syys-toivioretken aikana Gózonissa.
Ilma oli kaunis ja suopea. Paljo väkeä liittyi Bágyistakin pyhissävaeltajiin: Parkkarin Sohvi, musta puku yllä; vanha Jooseppi Luottonen, Perttusen vaimo, vieläpä jumalaton Tapani Filesik suutarikin kaikin väkinensä (jopa mailina on nurin narin!) sekä tuo kiekaileva Myllärin Klaara (kun ei häpeekään tulla ihmisten pariin, ilkiö!), ja ken heitä kaikkia voisi luetella; oli hyviä ja huonoja sekaisin, muiden muassa, kuten kukin sanomattanikin arvaa, Kyykkä-Anna ja Nuha-Kaapo.
Paljo oli kansaa liikkeellä; noin kolmekymmentä juhlakulkuetta pyhissävaeltajia. Gózonin, Bodokin, Kartalin ynnä muiden lähikylien asukkaita; olipa katolilaista väestöä kaukaa Majornokistakin saapunut. Tällaisina aikoina kelpaisi vuokrata pappien sivu-tulot!
Bágyilaiset saapuivat perille vasta myöhään illalla eikä heillä, kun olivat notkistaneet polvia yhdeksässä pyhimyskappelissa, ollut enää liioin aikaa edes makeismyymälöissä käydä, missä tavallisesti enimmän kansaa liikkui, sillä pimeys peitti maan, vaan suurin osa asettui yösijoilleen hartauttansa harjoittamaan. Vain muutamat jäivät kuuntelemaan Kyykkä-Annan ihmeellisiä kertomuksia Gózonin neitsy Maariasta.
— Kiitä sitte… kerropas enemmän, tyttöseni! — kehoitteli Filesikin muori. — Mitä pyhä neitsy vielä ilmoitti?
— Minun täytyy kertoa hänelle kaikki, mitä teistä tiedän.
— Oh, hoo, hoo! — huokaa rupuliarpinen Terttusen Anna veisaavaisella äänellä — autuas se ihminen, joka on niin Jumalalle otollinen, kuin sinä! Kas, tuossa on iso huivini allesi, Annaseni. Näen, että makuusijasi on kova. Hoidapas sinä Kaapo vähäisen tulta, jotta nähdään armaamme kasvot hänen hertoissaan…
Kaapolla ei ollut mitään tätä vastaan sanomista, heitti muutaman puukalikan tulelle, joka valaisi Annan mustia hiuksia ja pieniä kuoppasia punaisissa poskissa, jotka olivat mieheltä sielunrauhan vieneet.
— Sanopas, rakkaani, — tutkielee Filesikin muori — minkä näköinen on neitsy Maaria?
— Voi, sitä on vaikea sanoin selittää… Ihanat, vaaleat kasvot, kullankellertävät hiukset, jotka aaltoilevat hartioille, surulliset sinisilmät; lumivalkealla käsivarrella, joka vuotaa orjantappuran pistämistä verta, nukkuu makeasti pieni lapsukainen…