Tuo surullisen näköinen äiti hymyili lempeästi.
— Sinulle ei ole minulla asiaa, kunnon nainen! Katsopas tänne Kaapo, toin pikku poikasi. En tahtonut häväistä sinua kaiken kansan nähden.
Hän lisäsi vielä hiljaa, kainosti:
— Pidin sinua silmällä… tulin perässäsi ja tapasin sinut täällä.
Kaapo pyyhki karkealla kämmenellään otsaansa ja astui arasti puhujan luokse. Lapsi avasi silmänsä ja hymyili hänelle.
— Löysit minut, Seppälän Maria, mutta et myöskään enää ikinä minua kadota, jos annat anteeksi…
Sovinnon merkiksi ojensi Maria hänelle hellästi lapsen. Kaapo otti sen ihastuneena käsiinsä, mutta antoi pian äidille takaisin.
— Ei, ei! Anna minun katsella sinua! Olet niin ihana kun on lapsi käsivarrellasi!!
Kahden karjatalon romaani.
Varmaan on Yrjö parka kuoleman oma. Tuossa hän makaa vuoteella; ympyriäisiä punaisia pilkkuja kelmeillä kasvoilla; ikenetkin ovat ruusunpunaiset.