— Siis tiedät varmaankin, kenen oma on tuo vuorenselänne.
Emerik hymähti. Ei tahtonut suoraan totuutta tunnustaa, kun ei siinä vuoressa mitään kehuvaroja ollut.
— Se on Emerik Aivinaisen — vastasi hän jörösti.
— Näyttää raivaavan siellä peltoa. Ei se saata olla siksi liioin sopiva.
Emerikiä harmitti tuo halveksivainen puhe. Eipä hän sentään anna kenenkään puhua pahaa Bogátista.
— Ihan välttävää maata, ihan välttävää!
— Entä millainen on sieltä tie Belédin lasitehtaasen?
— Kelvoton, melkein aina kelvoton…
Metsämies tähän jotain murahti, ja kun juuri saapuivat kylään, kysäsi hän eroa tehden:
— Missä se Aivinainen asuu?