— Mutta entä jos maksan hyvän hinnan?
— En myy sittekään, vaikka…
Hän mietti, suurenko summan mainitsisi.
— … vaikka saisin koko seudun.
— No, hyvä… huomaan, että olet oikea unkarilainen… piintynyt maahasi; — siinä tapauksessa otan sen arennille, taikka oikeastaan vain sen sisustan. Saat mielesi mukaan kyntää ja viljellä pintaa. Maksan vuosittain viisisataa floriinia.
Jopa Mikko Mutaisen naama kävi kateudesta ihan keltaiseksi ja Emerik punastui ilosta. Ei niin paljoa rahaa mailmassa missään lienee yhden miehen kukkarossa yhtä haavaa. Viisisataa floriinia! Niin paljoa ei maksa "Kuningattaren hamekaan". Tuleepa rikas morsian tuosta…
Ester tuli kaikkein ensiksi hänen mieleensä.
— Esteriseni! Naurapas jo! Tulepas tänne, siskoseni!
Mutta Ester ei nauranut, vaan oli nyrpyssä nenin. Äsken pisti suuhunsa yhden noista pikkukivistä ja imeskeli sitä, mutta tuosta kävikin selville, ettei se ollutkaan sokuria.
— Nämät ovatkin kiviä! — huokasi tyttö itkussa suin. Syökää ne itse!