Juho tuskin sai neljättä hevosta valjaisin, niin hänen sydämmensä sykki ja käsi vapisi, kaikki kävi nurin narin. Synkkiä aavistuksia heräsi mieleen. Oli hän kerran jo ennen kuullut tuon lempeän äänen tuollaisena.
— Mitä turhia! Rupeisiko mies paljaista sanoista pelkäämään? Eihän siinä ole varjoa, missä ei ruumistakaan. Rupeisiko hän antamaan sijaa pahoille luuloille?
Rauhoittuneena talutti hän hevoset juomaan. Tällä hetkellä Klaara par'aikaa talutti ulos portista erästä vanhaa, kyyryselkäistä akkaa.
— Kuka tuo hiton iso-äiti oli? — kysyi isäntä puoliksi piloillaan.
— Vävylän muori se oli kirkonmäeltä.
— Mitä asiaa tuon noidan oli sinulle?
— Hm! Oli hiivaa hakemassa, jos tietää tahdot.
— No, riennäpäs jo laittamaan itsesi valmiiksi! Heti lähdetään.
Rattaat olivat jo vedetyt ulos vajasta ja seisoivat voideltuina pihalla; kotvasen kuluttua olivat hevosetkin valjaissa. Molemmat istuivat rattaille.
Juho kerran näytti piiskaa vilkkaille hevosille, niin ne kuorskuen, tanssien lähtivät juoksemaan ulos pihasta.