Mutta olipa tällä lähteellä "varjopuolensakin". Kun majornokilaiset nostivat tuon tunnetun rajariidan meitä vastaan ja voittivat meiltä äärimäiset maapalstat, jotta lähdekin joutui heidän puolellensa, niin asianajaja otti laskuihin kivennäisveden omistuksenkin, joka oli muka kuusikolmatta vuotta tuottanut kunkin bodokilaisen terveydelle floriinin verran laitonta hyötyä päivässä, jonka tähden vahingonkorvausta oli arvion mukaan joku summa tasaluvuin suoritettava majornokilaisille.
No, jos korkea laki ja oikeus näin tuomitsee, niin rupeevat kaikki lähdettä omaksensa riitelemään eikä bodokilaisille jää hiuskarvojakaan omia jälelle.
Ei ollut enää menetetyistä ulkopalstoista puhettakaan. Pyhää Vendeliniä korjattiin sekä piirrettiin alle seuraavat sanat: "Tämä on asetettu Bodokin seurakunnan kustannuksella, vaikka se tätä nykyä on kappelinensa kaikkinensa Majornokin puolella, mutta kuitenkin se vartioitsee Bodokin rajaa". Mutta lähteen tai oikeammin sanoen äskenmainitun korvausvaatimuksen tähden vallitsi yleinen kauhu kylässä.
Heraa tiesi, mitä tästä olisi lopuksi tullutkaan, jolleivät bodokilaiset olisi malttaneet mieltänsä ja ottaneet myöskin asianajajaa, joka sai laissa vanhan rajan takaisin.
Mutta vaikka tätä tietä ei enää vaara uhannut, niin oli sentään paholaisella kylään vielä jalkapolku.
Kunnia morsiusseppeleelle, jos se on puhdas, mutta turhaan sitä sievistellään, somistellaan, sillä kyllä asia entisellään pysyy, eikä bodokilaisesta neitosesta voi muuta tulla kuin korkeintaan bodokilainen vaimo. Toisista kylistä nuoret miehet tänne harvoin tulevat kosioretkille, ja bodokilainenkin lähtee, jos vain on mahdollista, muualta naimaan.
Niin herkkä on täällä helmaväen siveys kuin häilyvä ruoko, latva taittuvainen, juuret mudassa. Ja tähän on suoraan sanoen tuo lähde syynä.
Ruukut olalla käyvät tytöt siellä, pojat siellä heitä odottelevat. Kivennäislähde on antanut aihetta moneen lemmenkohtaukseen, moneen katkeraan katumukseen…
Koreasti puettuina, kahisevat hameet yllä, kohossa rinnoin, kenokauloin, lemmen nuolia silmissä astuelevat he sinne aivan kuin riikinkukot. Hiton oma on se tyttö, joka tuota tietä on käynyt vuoden, pari.
Puhumattakaan Verisen Klaarasta ja Tappuraisen Juditista… on vielä tuoreessa muistossa Galluksen Leenan kohtalo. Sillä asian laita ei ollut niin, kuten hänen äitinsä, Galluksen muori uskoo ja kertoo… Tuollaisella vanhalla eukolla on jo tikapuut sydämmestä aivoihin!