»Voi sinua ilkeää nirsoa pikku naista!» huudahti Matias. »No, tee sinäkin jotakin kuninkaan mieliksi. Riisu orton päästäsi, jotta saan vielä kerran nähdä ihanat kutrisi.»
»Ah, älkää hullutelko!» vastasi nainen hymyillen, hetkeksi unohtaen puhuvansa kuninkaalle, mikä todistaa, että kuningas vihdoinkin oli osunut oikeaan.
Sitten kuningas yhdellä nykäisyllä veti ortonin hänen päästään.
Syvälle tähän kastanjanruskeaan hiuskruunuun vaipui todellakin suuren kuninkaan katse, ja hän teki seuraavat kysymykset vain koneellisesti.
»Kenties sinulla on mielitietty kotipuolessasi?»
»Minulla on eikä ole», vastasi nuori nainen siihen kerskailevaan, viekoittelevaan tapaan, joka kotona maissia katkottaessa on kauneimman ja siveimmän naisen etuoikeus.
Hiuskruunu palautti hänen rohkeutensa. Kaksi kruunua vieretysten — välimatka oli tavattomasti pienentynyt.
»Sinulla on joku eikä ole? Kuinka sen ymmärrän? Avaa sydämesi kuninkaallesi.»
Sitten nuori nainen kertoi kuninkaalle, että Bereczkessä asui teurastajakisälli, joka oli halukas naimaan hänet ja jonka tarjousta hänkään ei hylkinyt. Mutta nyt oli asiassa se paha puoli, ettei hänellä ollut myötäjäisiä ja teurastajakisälli halusi naida vain sellaisen naisen, jonka kapioista hän saisi varat avatakseen oman lihakaupan.
Nuoren naisen syventyessä yksityiskohtaisesti kertomaan, mitä teurastajakisälli, Paul Gábor nimeltä, oli käskenyt Johan Máluásin vaimon sanoa hänelle ja mitä hän oli vastannut siihen, pujahti kuninkaan käsi hänen selkänsä taakse hiuspalmikkojen sekaan. Hän irroitti ne; sitten hän avasi palmikot, ja hänen sormensa hyväilivät silkkisiä suortuvia. Ja hän kuunteli edelleen niitä vaikeuksia, jotka olivat esteenä teurastajakisällin naimisiinmenolle, ja mitä tämä mies oli suunnitellut.