»Mitä se minulle merkitsee, vaikka se olisi neljäkymmentä kylää», sanoi kuningas.
»Jumala siunatkoon teidän majesteettianne, mutta silloinhan minun pitäisi…» ja kaunis nainen valahti äkkiä kalpeaksi, ja hänen povensa aaltoili, »leikkauttaa poikki koko tukkani juuria myöten!»
Kuningas kohautti olkapäitään.
»Tietysti, sillä kuinka me muuten saisimme tietää, paljonko peltoa sinulle tulee.»
»Voi minua, sehän on kauheaa! Minunko pitäisi luopua hiuksistani? Kuinka teidän majesteettinne voi keksiä moisen julmuuden? Armoa tukalleni!»
Kuningas nauroi ja kietoi hiuspaljouden kaulansa ympärille.
»No, sanonpa sinulle jotakin, kaunis nainen», virkkoi kuningas hyväilevästä »Yksi ainoa tapa on päästä siitä, jos näet suostut ehdotukseeni. Minä nyhdän sinulta pisimmän hiuskarvan, loput laskemme sitten, ja niin monta kuin niitä on, niin monta kertaa otamme irroitetun hiuskarvan pituuden. Suostutko siihen?»
»Mutta, armollisin herrani», sanoi nuori nainen viekkaasti hymyillen, »kuka on se onneton, joka joutuu laskemaan kaikki hiukseni yksitellen?»
»Niin tärkeää asiaa kuningas ei voi uskoa kenellekään, vaan se jää minun tehtäväkseni.»
Nuori nainen väänsi vastaukseksi kasvonsa näyttämään tyhmiltä kuin nuoren aasin naama. Varmaankin hän tiesi, että moinen liioiteltu ihmettely puki häntä hyvin.