Mujkó ei ollut muuta kuin aika miellyttävän näköinen, roteva, rappiolle joutunut entinen ylioppilas, joka, jos hänestä olisi tullut sotilas tai jotakin muuta hyödyllistä, olisi hyvinkin tullut toimeen. Mutta elää tyhjäntoimittajana miellytti häntä paremmin. Hän oli tavallinen boheemi, jolla oli hiukan vilkkaampi järjenjuoksu kuin ympäristöllä ja jonkun verran matkimiskykyä.
Hän huvitti isäntäänsä epäilyttävän arvoisilla kepposilla ja sukkeluuksilla. Hän osasi erinomaisesti jäljitellä kaukaista koiranhaukuntaa, kissan naukunaa, Elisabetin hovinaisten keinuvaa käyntitapaa ja heidän kasvojensa eleitä.
Mutta parhaiten hän matki Ladislaus Garaa, entistä valtakunnanpalatinia, niin että usein, kun hän pöydän alle piiloutuneena alkoi puhua entisen palatinin äänensävyyn, jokainen olisi voinut vannoa, että sieltä kuului hänen armonsa ääni ja että palatini oli jonkun erikoisen ihmeen kautta joutunut sinne.
Mujkó toimitettiin pian paikalle. Hän tuli pitkin harppauksin, päässä leipävasu, joka alinomaan putoili, mutta aina kun se putosi, sieppasi hän sen jalallaan kiinni ja nosti sen, yhä jalallaan, takaisin päähän. Tällaisiin temppuihin olivat herrat tietysti rajattomasti ihastuneita.
»Kuule, narri», puhutteli kuningas häntä, »anna meille nyt viisas neuvo»..
Ja hän kertoi narrille Szelistyen naisten tulosta Budaan ja että heidän matkansa tänne oli nyt pohdittavana.
Narri virnisti (hän näkyi tekevän sen vain virkansa puolesta), sitten hän alkoi puhua samaan äänensävyyn kuin arkkipiispa, mikä herätti yleistä iloisuutta.
»Hm, ymmärrän sinut, veljeni Kristuksessa, oi kuningas (hän kohotti kulmakarvansa otsaan). Sinä haluat rauhoittaa omaatuntoasi, ja siihen kelpaa laastariksi narrin sana. Totisesti minä sanon sinulle, sinä teet juuri samalla tavalla kuin jos kottarainen kysyisi rastaalta: saako maistella kiellettyjä rypäleitä?»
Kuningas hymyili ja kysyi kärsimättömänä: »No, mitä rastas siihen vastaa?»
»Rastas viheltää näin: Teidän majesteettinne, herra kottarainen, jos haluatte olla säädyllinen, älkää kysykö minulta syntiseltä rastaalta, vaan vaivautukaa kääntymään pellonvartijan puoleen. Kysyköön teidän majesteettinne Granin arkkipiispalta.»